Ah.... ihana päivä. Aurinko paistaa vielä pilvettömältä taivaalta ja piha on kaatosateien jäljiltä kuivunut niin, että pihahommiinkin pääsee. Sitä tällä tontilla riittää ja vaikka olisikin tarpeen tehdä töitäkin, niin tälläistä päivää vain ei raaski Suomen leveysasteilla viettää sisällä. Se hyvä puoli on, kun työllistää itse itsensä, niin töiden tekeminen on vähän niin kuin itsestä kiinni.

Pihahommia on tehty jo useampana päivänä. Aina sään salliessa ja silti vielä sitä riittää. Puutalkoot on vsta edessä päin, risusavottaa tiedossa siitä lisääkin. Mutta niitä on mukava tehdä vielä nyt. Yhtenä iltana pihahommissa sain jo esimakua pohjoisen ötököiden määrästä. KÄÄÄÄÄÄÄK. Ja se oli vasta alkusoittoa. Kuulema Juhannuksen jälkeen vasta pahin ötökkäkausi alkaa. Joten mieluummin saan pihahommat tehtyä ennen sitä.

Pihahommat on olleet myös "terapiaa" minulle. Kun iso projekti vei lähes kaiken hereillä olo aikani, niin pihatöillä on hyvä tuulettaa päätään. Vaan eipä siinä. Projektille tuli kuukausi lisäaikaa ja pihatöillä on hyvä saada myös mietittyä yksityiskohtia, joita vielä voi siis hioa. Toisaalta olen hyvilläni tuosta lisäajasta, toisaalta en. Mielestäni tein jo parhaani, mutta varma en ole. Tietysti se on myös sen merkki, että en ole vielä ylittänyt itseäni, vaikka projektityöhöni olenkin tyytyväinen ja samalla kuitenkin epävarma siitä miten se otetaan vastaan. Se on yleensä minulla ollut merkki siitä, että olen haastanut itseni, mutta aina voi haastaa uudelleen ja uudelleen ja kehittyä lisää. Ja tokihan tässä matkan varrella olen oppinut aiheeseen liittyen uuttakin - vaikka en paljon, niin jotakin kuitenkin ja uutisetkin lisäävät oman haasteensa projektiin.

Toisenlaistakin terapiaa nuo pihahommat on. Saan aurinkoa, joka on minulle kaikki kaikessa. Huomaan sen mielialastani. Kun sataa ja on harmaata, niin ei kovin helpolla hymyilytä - saatika laulata. Toisin on kun aurinko paistaa. Minä olen yhtä hymyä vain ja hyräilen tai laulan koko ajan. 

Pihahommat käy myös hyötyliikunnasta oikein hienosti. Kun kyykit ylös alas, haravoit, revit oksia irti rungoista, niin kropasta löytyy uusia lihaksiakin. Tai siis ainahan ne lihakset on olleet olemassa, mutta tulee kätettyä niitä eri tavalla. Konttorirotalle, joka ei juuri nyt pääse salille vääntämään rautaa, on liikunta kuitenkin otinen elinehto. Minulle se on ollut enemmän tai vähemmän sitä aina.

Hyötyliikunasta on ollut hyötyä myös kropan pikku-kremppoihin. Kuten nyt esim oikea kyynärpäni, joka on jo ilmeisen pitkän aikaa vihotellut, koska yhtenä päivänä vain huomasin, että käytän oikeaa kättäni hassusti. Vaiva on tullut siis vaivihkaa. Ja aloin kiinnittämään asiaa enemmän huomiota. Käsi ei mene suoraksi ja käden koukistaminen on kivuliasta, kipu tuntuu nimenomaan kyynärpäässä. Prkl. No, haravointi on kuitenkin siinä mielessä ollut terapeuttista, että päivän kun on pihaa haravoinut, niin seuraavana päivänä käsi meneekin suoraksi. Koukistaminen sattuu yhä, mutta menee sentään suoraksi, kun muutoin esim. lattialla makoillessa, toinen käsi menee lattiaan ja toinen jää päivästä riippuen 10 - 15 cm koholle lattiasta. Jotain vikaa siellä siis on.

On täällä satanutkin. Sadepäivät näemmä näillä leveysasteilla tarkoittavat kaatosadetta. Vettä tulee heti kerrasta enemmän. Ja ikävempi yllätys on ollut huomata, että talven lumet ovat päässeet painamaan takan piippua vinoon. Olimme pohtineet keittiöremonttia tälle kesälle, mutta se saakin odottaa vielä hetken - akuutimmaksi remontiksi muodostuikin kattoremontti. Mies myös pohdiskeli, joska ottaisi koneen kuukaudeksi pihalle. Pistettäisiin koko piha uusiksi. Nostettaisi pihaa ylöspäin ja tehtäisiin järkevämmät ojitukset. En pistä pahakseni tuotakaan ideaa.

Ensimmäinen ajatukseni pihasta oli sen nähdessäni "Jestas mikä pöpelikkö! Tässä menee vuosia ennen kuin piha näyttää pihalta!" Vaan nyt pihahommia tehdessä olen alkanut lämmetä ajatukselle, että piha saa olla erämaamainen ja vähän villi. Saisihan pihasta tehtyä upean puutarhan joka voisi komeilla naistenlehtien kansikuvissakin, mutta kun visioin sitä mielessäni, niin se näyttäisi aika kornilta muuhun maisemaan nähden. 

Sadepäivät on mennyt sujuvasti tuvassa. Leipoen, käsitöitä tehden. Työ alla on nyt pari isompaa projektia. Toinen on virkattu päiväpeitto, joka edistyy hyvin hitaasti kyynärpääni takia. Toinen on matonkuteista virkattu ostoskori, joka edistyy vielä hitaammin kyynärpään takia, koska työstäminen on raskasta ja kivuliasta. Ja luonnollisesti ensin pitää nirhiä ne matonkuteet. Onneksi käytöstä poistettuja liinavaatteita on vaikka kuinka ja paljon ja laatikoita raakatessa löytyi myös aivan ihania vanhoja pitsireunaisia lakanoita! Puhtaan valkoisia. Osaan kirjottu nimikirjaimia ja näitä aarteita ei juuri ole käytetty. Mies niitä meinasi raahata talliin autorasuiksi. Hitto, että suutuin. Käyttäkööt tallissa omia virttyneitä T-paitojaan, mutta noita lakanoita ei autohommissa käytetä.

Eilen päätin vaihtaa Viaplayn Netflixiin. Ja nyt voin sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen vaihtoon. Puoli vuotta ehdin Viaplaytä maksaa ja kertaakaan en käyttänyt sitä. Lapset kyllä senkin edestä. Sen kerran kun olisin halunnut jonkin leffan katsoa, niin sitä leffaa ei Viaplaystä löytynyt. Ja ei ollut kyseessä mitkään nimettömät leffat vaan ihan "Tuulen viemää", "Hiljaiset sillat", "Titanic" (joka vasta hiljan tuli valikoimiin), "Arn". Viel äen tiedä löytyvätkö ne Netflixistä, mutta eilen tuli pari leffaa katsottua kuitenkin. Ensimmäisen valitsin sen takia, että siinä oli 50 cent, toisen katsoin sen takia, että leffa oli dokumentin tapainen nyrkkeilyleffa. Minä kun tykkään katsoa nyrkkyilyä ja etenkin UFC:tä. Vaikak kuinka olen väkivaltaa vastaan, niin urheilulajina se on jotenkin kiehtova. Ja pari vuotta sitten itsekin olisin halunnut aloittaa vapaa-ottelun harrastamisen, mutta tarpeeksi pieniä suojavarusteita ei löytynyt, enkä nyt ajatellut tämän enempää itseäni rikkoa. Mutta jonakin päivänä vielä. Vaikak se onkin nuorempien harrastus ja minä alan olemaan jo aika vanha siihen :D