Mietin tuossa päiväseltään "aiempaa elämääni". Aamulla kun kello soi, niin silmät ristissä kahvin keittoon, hiusten pesua, vaatteiden valintaa, niin että näyttää hyvältä, aamukahvi, bussille, töihin... töiden jälkeen kauppaan, salille, muuta menoa jne. On vaikka mitä vaihtoehtoja tekemisen suhteen ja aina voi lähteä kaupoille, matkoille jne ja kaikki on "helppoa". Ei tartte tehdä lumitöitä, ei miettiä lämmitystä.

Ja sitten nykyään...

Kello soittaa 6.40. Väsyttää. Ei tee mieli nousta peiton alta pois koska tietää että tuvassa on viileä. Eikä tuvassakaan niin viileä kuin makkarissa. Vaan ei auta... on noustava ylös. Laitettava tulet keittiön hellaan, pistettävä kahvit valumaan, herätettävä lapset, että vanhempi ehtii taksiin ja pääsee kouluun 40 km:n päähän. Ja kyllä! lähempänä ei ole yläastetta.

Sen jälkeen vuorossa on koirien ruokintaa ja ulkoilutusta. Onneksi vain yksi koira kerrallaan ja onneksi niitä ei ole kuin kaksi - joskin niitä ei voi pitää samassa tilassa yhtä aikaa. joten ensin otinen koira syömään ja ulos puoleksi tunniksi tarkistamaan pihan, sen jälkeen toinen koira.

Sitten onkin termari jo aika täynnä ja aika herätellä Mies. Miehellä on tapana minut herättää minut tulemalla sängyn viereen ja kuiskaamalla "huomenta, rakas" ja ojentamalla kahvikuppia. Oikeammin mukia. Nyt näin arkiaamuina homma toimii toisin päin. Minä nousen ensinnä.

Ekan kerran laittelin tulia aamusta ja mietin, että mitähän siitä tulee. Hyvä siitä tuli vaikka kuulemma hella on hieman haastava saada syttymään. Taksin kulkemistenkin kanssa olen sinut.

Tulee haavereita... kaupungissa tulisi lähdettyä lääkäriin - täällä kun matkat on kaupunkilaisen mittakaavan mukaan pitkiä, niin on osattava antaa ensiapua. Etenkin haavan sidonta on syytä osata. Se tuli tänäänkin opittua. Kertauksena. Kun lapsi taittoi varpaansa koulussa jalan alle ja siinä hötäkässä repesi/halkesi sittne kynsi juuresta. Verta tulee välillä paljon, välillä tyrehtyy, mutta yhtä kaikki haava on saatava hoidettua. 

Lääkäriin tuosta vaivasta? No... voisi kai sitä mennä, mutta lääkärikään ei tekisi sen enempää mitä voi tehdä kotona. Puhdistaisi haavan, pistäisi sidettä siihen ja antaisi ohjeeksi vaihtaa sidettä jos haava vuotaa läpi. Joten kotihoidolla mennään. 

Vaan entäpä sitten oma pää... kun aina olen halunnut päästä Espanjaan ja ollut varma ettei minusta ole maalaistytöksi ole, niin nyt minä nautin tästä. Toki olen ollut täällä vasta hetken aikaa. Aika tuntuu kuitenkin pitkältä ja kuin olisin aina ollut täällä. Elämä kaupungissa tuntuu kaukaiselta ja jonkun toisen elämältä. Ja tämä hiljaisuus metsän oudot äänet, tuulen tuiverrus puissa ja nurkissa, takan tai hellan räiskyvä tuli, taivaalla loistava Pohjantähti ja aivan uskomattoman upea tähtitaivas, kun valosaastetta ei ole lähimainkaan... ne on pieniä asioita mutta arjen luksusta ja kaupunkiin ei tee mieli. :O

Mutta näissä tunnelmissa on aika kömpiä vaaterin että pääsee aamusta taas ylös.