Se lienee ihan ensimmäinen kysymys kun mielessä alkaa kaihertaa elämä palmun alla. Tai ylipäätänsä Suomen ulkopuolella. Jokaisella on tietysti omat lähtökohtansa.

Itse kaipaan takaisin Alicanteen. Mutta siellä ei ollut sillä hetkellä töitä tarjolla. Nyt EHKÄ olisikin. Mutta siitä kertoilen vasta myöhemmin, jos kaikki menee kuten olen ajatellut. Mutta tämä aihe tuli siitä mieleeni, kun tässä vajaassa kuukaudessa on ehtinyt nähdä jo yhtä ja toista. 

Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ja kun lähden maailmalle, niin en halua mihinkään suomi-keskittymään. Aiemmin en osannut sitä sen paremmin perustella, sitten aloin kuulemaan juttuja, mutta pidin niitä "vähän" väriteltyinä. Ja ajattelin, että ei joku suomi-yhteisö voi niiiiiiiiin paha olla. Ja pakkoko sitä sittne on niiden suomalaisten kanssa heilua.

Noh. Väärässä olin.

Talossamme on useammasta maasta porukkaa, mutta suurin osa suomalaisia. Ja ziisus! Suomalaisia ei voi välttää. Ei ainakaan jos ne on naapureita. Ei sittenkään vaikka et olisi pihalla heidän seurassa. Talot kun on kuin paperia, kaikki äänet kuuluu läpi ja suomalaisten elämä etenkin.

Ensimämisenä päivänä minulle kerrottiin:

"Tämä on oikein tiivis ja lämmin yhteisö, kuin yksi iso perhe. Nyt on tosi hyvä porukka, kellään ei ole riitaa keskenään ja kaikki voi hyvin."

Jos näin on, niin en halua tietää mitä se sittne on kun porukka ei tule toimeen keskenään.

Rauhalliset illat ja yöt on yhden käden sormin laskettavissa. Milloin pariskunta tappelee, milloin joku muu, ja ellei muuta niin sitten on rymybileet pihalla, jotka päättyy vähintäänkin vittuiluun. Tooooooooosi hyvä porukka ja ilmapiiri.

Vaan on tänne soiteltu ambulanssiakin, kun yksi naapuri yritti itsemurhaa. Päätettiin että nyt ei kukaan anna hänelle alkoholia. Ei auttanut, seuraavana iltana saatiin raahata sammunutta naapuria pitemmän matkaa kotiin. Tuo itsemurhayritys tuli kaikille ihna puskista. 

Kaiken kukkaraksi ei suomalainen naapuri haukkui meidät suomalaiset pystyyn, koska olimme miettineet avustussuunnitelman suomeksi ja hän ei sitä ymmärtänyt tietenkään. Siitähän meinasi vallan tappelu syntyä.

Koska olen ainoa yksinäinen nainen talossa, niin talossa ei ole miestä joka ei olisi yrittänyt lähennellä. Ikään katsomatta. Että ikähaitari on 21-74v.

No... eihän sitä pakko ole olla kotona. Voi lähteä vapaalla retkeilemään vuorille tai linnoituksille tms. Tai vaikka vain makaamana rannalle. Mutta aina ei jaksa sitäkään. Ja kuitenkin Málagan alue on sellainen, että on ihan yhden käden sormin laskettavissa, kun liikun kaupungilla, etten ole kuullut suomea. Juuri tänään asiaa pohdin... espanjan kielitaitoni ei oikein pääse kehittymään, koska pihalla puhutaan joko englantia tai suomea, kaupungilla samaten. Pääsen käyttämään vain harvoin espanjaa. Haluaisin käyttää sitä paljon enemmän, koska sillä olen sen alunperinkin oppinut. Pakon edessä, kun kukaan ei muuta kieltä osannut. Sana kerrallaan ja tilanne kerrallaan opetellut. Tavannut mainoksia kuin ekaluokkalainen aapista. Siitä siirtynyt sitten asuntoilmoituksiin ja vuokrasopimuspapereihin ja pankkipapereihin. :D Hidasta, raskastakin, mutta tehokasta. Kieliopista en tiedä tuon taivaallistakaan, miksi joku asia on niin kuin on. Eikä se minua kiinnosta, koska tietyt kaavat lauseissa toistuu ja niitä matkin ja muokkaan tilanteesen sopivaksi.

täällä siihen ei juuri ole mahdollisuutta, koska silloinkin kun edes yritän puhua espanjaa niin vastapuoli puhuu minulle englantia. Ei siksi että se menisi väärin vaan tilanne voi olla sellainen, että yksinkertaisesti tiedän osaavani sen hoitaa espanjaksikin, vaan vain siksi, että en näytä espanjalaiselta. Ja täällä on totuttu turisteihin.

Joten nyt on sittne kokeiltu suomi-keskittymää ja todettu että jutut joita olen kuullut eivät suinkaan ole liioiteltuja ja väritettyjä - ne on vähäteltyjä. Ja kun tässä vuokrasopimus loppuu, niin vuoren varmaa on, että samana päivänä minulla on lippu Alicanteen ja uusi koti siellä.