Aaaargh... alotin kirjoittamaan postausta muutama päivä sitten, mutta pihatöiden ja saunan jälkeen olin niin väsynyt, etten jaksanut kuin kirjoittaa otsikon, senkin mobiilisti ja tallensin sen luonnoksena ajatellen jatkaa postausta myöhemmin. No mitäpä tämä vuodatus tekee... julkaisi artikkelin ja mobiilisti ei antanut edes kirjoitustilaa näkyviin. vain otsikon ja tunnisteet. Muutenkin olen huomannut, että Vuodatuksella olisi paljonkin parannettavaa moneen muuhun blogipalveluun verrattuna, jos aikoo olla edelleen kilpailukykyinen palvelu. Joten mietinnässä on vakavasti blogin siirtäminen toiseen paikkaan, mutta jos tähän päädyn, niin siitä infoan myöhemmin.

Kirjoitustahti on ollut verkkainen. No, koneella istuminenkin on ollut hyvin vähäistä. Jossakin vaiheessa tykästyin enemmän surffaamaan puhelimella netissä, joten koneelle istuminen on pakkopullaa. Vaan nyt ei ole aika riittänyt siihenkään.

Aamu alkaa verkkaisesti, hörppään kupin kahvia, virkkaan hetken vanhimman muksun mattoa, jonka teen vanhoista lakanoista ja pieneksi jääneistä vaatteista, kun muksu muuttaa omaan kotiin ja opiskelemaan. Ensimmäinen poikanen lentämässä pesästä. Toisaalta haikeaa, toisaalta maailmalla reissatessa on osannut jo tähän valmistautua ja opetellut nauttimaan ihan omasta ylhäisestä yksinäisyydestäkin. Voipi se kuitenkin poru tulla, kun jossakin vaiheessa tajuaa, että lapset kohta yksi kerrallaan lähtevät maailmalle. Mutta en murehdi sitä nyt.

Kahvien aikana viimeistään "aamupalaveri" Miehen kanssa päivän ohjelmasta. Tiskaan vähän tiskejä vähemmälle. Työnjakoa on pakko tehdä, koska Miestä tarvitaan toisaalla ja täällä päässä pitää saada myös omalta osalta hommat tehtyä aikataulun mukaan. Kunhan yksi Miehen talkoopojekti päättyy nyt lauantaina, jota menemme juhlistamaan, niin sitten alkaa kaatumaan puuta omalla tontilla. Sen jälkeen on toinen talkooprojekti. Ja kaadetut puut jää todennäköisesti minun huoleksi. Olen saanut käsityksen, että täällä ei vissiin naisilla ole paljon tapana kirveen varressa heilua, mutta tietysti käsitykseni voi olla väärä. Kuitenkin se ei mitenkään harvinaista ole, että minut näkee pihalla kirveen kanssa tai tekemässä vaikka mitä, kyllä se kuitenkin näemmä ohiajavia kyläläisiä kiinnostaa kun kuulin asiasta kyläkaupallakin. :D Sentään puunkaatoon en vielä ole ryhtynyt. Enkä ryhdykään, koska minun hökellykselläni onnistuisin todennäköisesti kaataamaan puun joko sähkölinjojen, talon, jonkin ohiajavan auton tai itseni päälle. joten Mies saa hoitaa kaadot. 

Yksi pihamänty jo kaatui nurin ja sen siivoamiseen meni koko päivä, koko perheen voimin. Vanhimmalla lapsella kun on paha atopia ja kädet vasta toipumassa talvesta, niin hän ei pihatöihin voinut osallistua, eikä ne häntä kiinnostakaan, mutta hänelle auttamatta napsahtaa sitten köökkivuoro, kun me muut huhkimme pihalla. Jonkun on sekin hoidettava. Mies käyttää moottorisahaa, minä ja lapset revitään oksista pikkurisut ja pistetään isommat oksat palasiksi. Loput risut sitten silppurin kanssa hakkeeksi ja osa kompostiin ja osa vaan mettän reunaan...

Rankkaa hommaa ja oikein perinteistä vanhan ajan puusavottaa, mutta että minä olen nauttinut. Hiki virtaa, lihaksiin sattuu, nivelet kiukuttelee, nälkä kun yllättää niin ruokaa uppoaa kuin pieneen - tai isompaankin hevoseen ja pitkän päivän päätteeksi (helposti siinä pihahommissa menee 10-14 tuntia) saunan jälkeen ei tarvitse nukkumattia houkutella. Piha tuoksuu tervalle ja sadekuurot välillä yllättää, mutta jos vain on poutapäivä, niin ohjelma on tämä.

Täällä onkin ollut aina pari poutapäivää perätysten eli just saadaan pihasiivottua, jonka jälkeen on kaarnaa, oksasilppua ja heinää kantautunut sisään joka nurkkaan vaikka kuinka yrittää kopistella ja siivota vaatteista pois, niin sadepäivä on sen jälkeen tervetullut. Jo siksikin, että lihakset huutaa hoosiannaa, selkä keljuilee ja kyynärpäät ja ranteet ja polvitaipeet (uusi vaiva) ovat sanoneet sopimuksen irti ja haluavat lepopäivän. No, lepopäivä tarkoittaa tuvan siivousta, tiskivuori on yleensä melkoinen, kun suurin osa astioista on käytettynä ja pyykkivuori samaten. sitä se tuppaa aina olemaan, kun äiti on poissa kodinhoitokuviosta, niin hommat helposti kasaantuu. Ei aina, mutta usein näin. 

Muksut opetteli käyttämään kirvestä, nuorimmainen (13-v) sai kokeilla moottorisahaakin, mutta ei tykännyt siitä. Eikä viikatteesta. :D Mutta viikatettakin olen opetellut käyttämään. Tosin huomaa kyllä miten kaupunkilainen olen, koska en ollut ollenkaan varma onko moinen työkalu viikate, kun miellän viikatteen olevan pitemmällä varrella. No, oli se viikate... sellainen kaupunkikäyttöön tarkoitettu. Se selvisi eilen illalla, kun kysyin siitä Mieheltä että mikä lie se mahtaa olla, mutta se on aika heikossa terässä, että jos sen saisi teroitettua. Kuulin sitten että ei sitä ole tarkoitettu ihan niiiiiiin rajuun hommaan mitä minä tein. Minun tulevan kasvimaan vesakoiden karsimiseen. Se oli tarkoitettu heinille. :D Ajattelin vain, että mikä lie työkalu onkaan, niin se saa nyt sen asian ajaa, kun mies oli kysellyt raivaussahaa lainaan. No, raivaussahaa ei enää tarvita. Että kaipa tuo sitten onkin oikein hyvässä terässä, koska kyllä sillä peukalonvahvuisetkin vesakot meni nurin.

Puusavotassa olen kiitellyt sitä, että olen käynyt salilla. Siitä on oikeasti ollut tälläiselle kaupunkilaiselle hyötyä, koska muuten olisin aivan varmasti rikkonut jo ennestään rikkinäisen ruotoni entistä pahemmaksi.Monien treenien myötä huomaan samoilla liikkeillä tekeväni puusavottaa, luonnon omilla painoilla. Joten välillä paino on kevyempi, välillä raskaampi. 

Saunan lämmityksessä minulla on vielä opeteltavaa. Matalapaineella olen parhaimmillani taistellut saunan kanssa 2½ tuntia, että saan sen syttymään. Tuo kiuas ei ole se helpoin ja yhteistyökykyisin minun kanssani. Ja aina jossakin vaiheessa lämmitystä, yleensä sitten kun olen saanut ne kunnon tulet ja sauna on kylpyvalmis onnistun huitasemaan vasemmalla etusormella tulipesän luukkuun. Joka julmetun kerta. Mieskin jo kyseli, että enkö nyt voi uskoa häntä, että se on oikeasti kuuma jos siellä tulet on. Vastasin vain, että aina se on kuitenkin kokeiltava. Mutta nyt olen jo sentään oppinut että puuhella on lämmin, jos tulet on uunissa. :D Talvella kun kerrna jos toisenkin poltin siinä käteni. 

Nukkumaan mennessä olen monesti hymyillyt ja miettinyt, että jos minulle joku olisi sanonut vain vuosi sitten että tulen asumaan keskellä ei mitään ja tekemään käytännössä kaiken itse, niin olisin revennyt huolella. Ja vielä kertonut että tulen nauttimaan siitä - kunhan ne juorukellot pysyvät poissa. Ja ovat kyllä pysyneet. Onneksi.

Tänään oli sitten kauppapäivä. Aamulla heräsin ennen kellon soittoa yskänpuuskaan - kaipaa siis makuuhuone taas imurointia. Ellei sille asialle lähipäivinä tee jotain, niin tiedän saavani astmakohtauksen viikossa. Joten vaikka on poutapäivä tänään, niin pitää tuo makkari saada siivottua. Kauppareissun aikana olikin muksut omasta aloitteesta siivonneet muun tuvan. Olivat ekan kerran kuulema herätessään nähneet mihin kuntoon eilisen urakan jäljiltä oli jäänyt tupa, kun minä en ehtinyt rikkaa ristiin laittamaan. Yleensä sentään aamuisin tiskaan osan astioista. Nyt en ehtinyt aamusta tekemään sitäkään, koska Miehellä oli tiukka aikataulu. Joten lapset kertoivat olleensa järkyttyneitä. minä olin esittänyt toiveen, että josko jääkaappi olisi siivottu, kun tulen. Tosin tuo koiramme oli keksinyt vähän auttaa kaaoksessa ja oli tyhjentänyt palaveine roskiksen pitkin keittiötä ja syönyt lapsille tarkoitetun makaronilaatikon. Ja kun koira ei kestä viljoja, niin saapi sitten huomenna olla ulkoruokinnassa suosiolla. Mutta oli ilo tulla kyllä kaupoilta kotiin, kun tupa olikin siisti. :)

Kaupoilta tullessamme, mietin, että automme joka on kuitenkin rekisteröity 7 hengelle on meille liian pieni. Kun vain vähän poikkeamme jotakin juttua hoitamaan, niin on turha toivo, että autoon mahtuisi muita kuin minä ja Mies. Tänään oli kyydissä taas 2 viikon ruuat, ulko-ovi, 250 litraa multaa, rakennustarvikkeita ja työkaluja ja onneksi mies unohti ottaa kaasupullon mukaan! Se ei olisi kyytiin enää mahtunut, kun minun kesäkukat ja taimetkin piti vielä jättää kauppaan.

Motonetissä vanhempi herrasmies ilmeisesti päätteli, että olen apua vailla kun olin liimahyllyllä. Tarjoutui auttamaan liiman valinnassa, mutta avuliaisuus loppui lyhyeen, kun ilmoitin etsiväni sikaflexiä, mutta ei nyt vain satu osumaan silmiin. Samaan aikaan laskin kulmarautoja, nappasin pari isoa purkkia ruuveja ja maaleja kärryyn. siis ihan normi juttuja nykyään - joskin vuosi sitten olisin sipsutellut korkokengissä ja hepeneissä hyllyjen välissä tylsistyneenä. No, hepeneissä nytkin, mutta sentään tennarit jalassa korkkarien tilalla. 

Vaan nyt taas pihahommat kutsuu. Pöllien pilkontaa ja istutuspuuhia. Hakemalla hakien löysin nokkosia ja ne alkavat olla siinä mitassa, että ne on syytä saada talteen ja kuivatua. Koivunlehtiä pistin jo pakkaseen tuoreena, niitä kuulema voi käyttää teenä ja yrtteinä liha- ja kalaruuissa ja salaatin joukossa. Uskaltauduin jo maistamaankin koivunlehtiteetä. Vaatii hieman maku totuttelua, mutta hyvää se silti oli. Netistä vain luin, että sitä ei saa juoda kuin 2-3 päivänä peräkkäin, joten en ole uskaltanut juoda sitä kuin kerran viikossa. Odotan, että apilat pääsevät kukkaan, niin kerään apilat talteen ja niistäkin saan kesän makuja talvella teesekoituksiin. Tosin tykkään kyllä puna-apilan mettä imeskellä selaisenaankin. :)

Paikalliset ovat kovin kuulema valitelleet kylmyyttä. Hassua. Minä joka olen niiin etelän ja kuuman ystävä, en ole kylmyyttä ehtinyt huomaamaan. Siksi minulle tuli yllätyksenä sekin, että ei vielä voi laittaa punajuuria ja perunoita ym kasvamaan maahan vaan tällä hetkellä istutukset on oltava ruukuissa vielä, jotka voi yksi siirtää hallalta suojaan. En minä ole ehtinyt hallaöitä huomaaman :D

Samoin suurin osa ystävistäni ovat narisseet sateista kesää. Kyllä siitä ihmiset täälläkin narisevat. kun kuulema joka päivä sataa jossakin vaiheessa. Ja minä taas mielessäni raavin päätäni ja ihmettelen että sataako. Minusta suurin osa päivistä on ollut poutapäiviä. Kyllä sadekuuroja toki on ollut. On ollut myös sadepäiviä, kun on satanut aamusta iltaan - ne sentään olen huomannut, mutta kyllä saa aika raju kuuro olla, että sen huomaan ja niitä nyt ei paljon ole ollut. Ehkä minä vain en tästä kaikesta nauttivana ehdin kiinnittämään huomiota pieniin kuuroihin tai sitten ne eivät vain osu meidän tontille ;)