Äääh... tuntuu uskomaatomalta miten äkkiä aika menee. Töissä on ollut monenlaista muutosta ja tämä paikallinen live-elämä on saanut täysin vallan minusta. Ja se os mikä on iso ero suomalaisissa ja espanjalaisissa.

Siinä missä suomessa menee minne tahansa niin näkee kaikkien räpläävän kännykkäänsä aika aktiivisesti. Vaan espanjalaiset... he eivät juuri puhelintaan räplää. Siinä missä suomalainen naputtelee tekstiviestiä tai whats app-viestiä tai instgram- facebook- tai twitter-päivitystä, niin espanjalainen rimpauttaa kaverille ja sopii treffit kahvilaan.

Siinä missä suomalainen esittelee puhelimesta kuvia ja videoita kaverille kahvilassa, niin espanjalainen keskittyy juttelemaan toisen kanssa kasvotusten. Ilman puhelinta. Jos puhelin soi, siihen vastataan lyhyesti ja kohta tulee lisää porukkaa pöytään.

Tämä samainen elämänrytmi on tarttunut minuunkin. Aiemmin minulla oli aina puhelimen nettiselain auki, se olikin lähinnä ainoa mihin puhelinta käytin. Nyt vilkaisen satunnaisesti viestit jos puhelin on äänettömällä, muuten puhelin on koskemattomana. Jos sitten kuulen, että viesti tulee, niin vastaan siihen - mieluummin soittamalla.

Sen huomaa myös hinnoittelussa. Puhelujen hinnat, etenkin Espanjan sisäiset puhelut ovat halvempia kuin tekstiviestin lähetys. Toki Whats app toimii espanjassa myös ja joka toisella ravintolalla on ilmainen wifi, joten välttämättä ei tarvitse ollenkaan omaa nettiyhteyttä puhelimessa.

Tässä live-elämän tuoskinnassa minulla on ollut ilo seurata myös espanjalaisten tapaa kasvatta lapsia. Se os mikä poikkeaa suomalaisesta tavasta. En ole kertaakaan tavannut täällä väsynyttä ja stressaantunutta äitiä. Esim. "olohuoneeni" naapurissa asuu suloinen pieni tyttö. Häntä hoitaa koko suku. Isoisästä lähtien, tädit, äidit, siskot... kaikki halaten ja rakastaen. Toki pieni juuri kävelemään oppinut taapero kaikessa hellyttävyydessään ei ymmärrä vielä mikä on oikein ja mikä väärin, mutta oppii koko ajan lisää leikin varjolla. Jopa ravintoloiden tarjoilijat lähtevät kasvattamiseen mukaan lämmöllä, rakkaudella ja hellyydellä. Ja tulos: lapset osaavat käyttäytyä. He ovat kohteliaita, eivät rähjää vanhemmilleen, eivät äksyile ventovieraille, eivätkä ole millänsäkään jos ohikulkija lämpimästi ohjaa lasta toimimaan oikein.

Lapsi on lapsi ja espanjalaiset ymmärtävät sen. Aivan kuin koira on koira ja espanjalaiset eivät panikoi koiristaan vaikka vastaantulijan kanssa otettaisi hieman johtajuusselvittelyä.

Erityisesti tulen tuota täällä taas kaipaamaan. Naapureita ei kytätä, sääntöä on, mutta niistä neuvotellaan. Ja jo nyt poden haikeutta kun joudun poikkeamaan hetkeksi Suomeen.

Live-elämä on vienyt niin paljon aikaa, että olen pudonnut täysin Suomen uutisista kartalta. No... sen mitä nyt olen yrittänyt kuroa tätä uutisvajetta kiinni niin päälimmäinen fiilis on, että en ole menettänyt mitään. Päinvastoin.

Mutta vaikka nyt menenkin Suomeen, niin tänne on palattava mahdollisimman pian hoitamaan muuttuvia työkuvioita. JA niistä sitten aivan lähiaikoina lisää...