Okei... huomaan, että työasiat pyörivät nyt mielessä enemmänkin. Kun postaukset alkavat enemmän tai vähemmän työaikana. :D No ei se mitään. Olen vain nyt taas kerran niiiiiiin innoissani. a olenkin miettinyt, että pitäisiköhän pistää aivan kokonaan erilleen henkilökohtainen jaarittelublogi, Espanjan elämästä kertova blogi ja sitten se työpähkäilyyn painottuva blogi... No, tulin siihen tulokseen että ei. 

Henkilökohtainen jaarittelu saattaa toki sotkea noita muita aiheita, mutta ne kertovat kuitenkin että olen ihminen. Ihan siis se kaksijalkainen otus, jolla ei ole liiemmin karvoja a joutuu pukeutumaan pysyäkseen lämpimänä ja jolla on jonkinlaista aivotoimintaakin olevinaan. 

Ja nuo muut aiheet... ne ovat osa elämääni. Yleensä olen esim. työasioista yrittnyt pitää matalaa profiilia jos kirjoittelen blogia. Mutta niin miksi? Jotkut ehkä kirjoittavat blogia sponsoroituina ja saavat siitä ihan palkkaakin, minä kirjoitan blogia vain tuulettaakseni ajatuksiani. Ja kun on tälläinen ihmiseksi luokiteltava otus, niin joskus tämä elämä vähän ihmetyttää - niin töissä kuin vapaallakin.

Ja se Espanja... no, se on todella iso osa minua ja elämääni. Se on myös todella iso osa työtänikin. Eli kaikki siis tavalla tai toisella nivoutuu yhteen. 

Mutta niin, mitäs tänään onkaan ihmetelty :)

Erinäisiä sanoja ja niiden kaikuja ja mielikuvia on tullut pähkäiltyä:

Myyntityö - ehkä maailman ala-arvostetuin työ.

Olet kaupan kassa - sinun työtäsi ei pidetä minään. Sinähän vain vedät tavaroita siitä skannerin ohi ja rahastat. Vaan ikä haloo nousi siitäkin kun alkoi tulla näitä itsepalvelukassoja! Eihän sellainen sovi! mihin ne myyjät päätyvät!? Kortistoonko? Sittenhän ne ovat minun verorahoillani kotona sylkemässä kattoon!!! Ei käy...

No, kaupan kassakin on parempi kuin myyntiedustaja. Kaupparatsu, joka kurvailee sliipattuna sinne tänne tonne. Se se onkin vasta säälittävä tapaus. Ja ärsyttävä. Mitä sekin muka myy? Eihän niitä tarvita mihinkään. Vaan jospa niitä ei olisikaan, niin moni tuote puuttuisi kaupan hyllyltä ja sinäkään et saisi sitä omaa lempijuustoasi tai jugurttiasi. Joku kaupparatsu senkin on ensin käynyt esittelemässä kauppiaalle ennen kuin se on päätynyt kaupan hyllylle.

Tai entäpä puhelinmyyjä! Herranjestas! Se raukkahan ei mitään muuta työtä enää saanut! Eihän siitä edes saa mitään palkkaa... Näitähän saa kuulla. Jostakin syystä tiedän itse monia ihmisiä, jotka ovat ajatelleet vain kokeilla ja ovat tykästyneet työhön. On toki monia, jotka ovat täysin kypsyneet työssä, mutta heistä vain ei ole ollut puhelinmyyjäksi. Aivan kuten minusta ei ole ydinfyysikoksi tai lääkäriksi. Tai kampaajaksi.

Vaan YLLÄTYS!!! Ne jotka tekevät myyntityötä, elättävät sillä perheensä, tietävät... sanokoot muut mitä tahansa, niin kyllä myyntityöllä voi tienata. Joku enemmän, toinen vähemmän. Ja toinen asia minkä he tietävät... meistä jokaikinen myy jossakin vaiheessa jotakin ja joka päivä vielä. Myyt aamulla ajatuksen lapsille sinisistä rukkasista tavalla tai toisella, jos punaset rukkaset on pesussa. Myyt puolisolle ajatuksen yhteisestä ajasta tai että hän tekee jonkin asian sinun puolesta, kun itse et ehdi. Olen myynyt itsesi myös työpaikkahaastattelussa. 

No se myyntihommista... mennäänpä sitten vielä pahempaan kirosanaan... verkostomarkkinointiin.

En tiedä mistä se nyt juuri tuli mieleeni, mutta sillä jos millä on paha kaiku. Sehän on huijausta! Pitäisi moinen ihan lailla kieltää... nämähän niitä asenteita on. Vaan mietitäänpä... ihan jokaikinen meistä on joskus suositellut jotakin tuotetta tai asiaa jollekin ystävälleen ja tämä on siitä innostustunut. Jos kyseessä on ollut tuote, niin on varmasti suositellut eteenpäin, jos kyseessä on ollut kakkuresepti, niin se taatusti on jaettu eteenpäin. Kun sait hyvää palvelua tai hyvän ravintola-annoksen niin suosittelet sitä eteenpäin - ja todennäköisesti vielä nykyään sosialisessa mediassa. Sama asia siinäkin kyseseessä... verkostomarkkinoinnista. Ei sen kummallisemmasta. 

Meistä jokainen myy ja markkinoi koko ajan. Meistä jokainen kuuluu johonkin verkostoon, ystävät ovat yksi verkosto, työyhteisö on yksi verkosto, perhe on yksi verkosto, harrastukset... Näissä paikoissa keskustellaan, vaihdellaan kuulumisia - ja kas kerrotaan hyvistä ja huonoista kokemuksista ja usein suositellaankin jotakin tuotetta, asiaa, pavelua... Joten mikä siinä on sitten niin pahaa? Sekö, että joku tekee sitä työkseen ja saa siitä palkkaa? Ehkä se, että joku on löytänyt jotakin niin upeaa, että ei innostuksissaan malta olla siitä ketomatta muille ja jos lähipiiri ei jaksa enää kuulla, niin lähtee systemaattisesti hakemaan niitä ihmisiä jotka jaksavat kuunnella. Vai sekö siinä mättää, että ei itse uskalla lähteä mukaan? Entäpä se kateus... "miksen minä ole keksinyt tuota, että voisin saada siitä palkkaakin"? Vai sekö, että jos joku onkin sattunut myntityöllä tai verkostomarkkinoinnilla menestymään, niin se ei voi olla totta... eihän nyt mitenkään, kun itselle niin ei ole käynyt, eikä oikeastaan kenellekään tutullekaan, kun ei sitä oikeastaan kukaan ole tosissaan kokeillutkaan... ja kun oikeastaan en edes tarkalleen tiedä koko asiasta mitään, mutta olen vain joskus kuullut jonkun puhuvan, enkä oikein taida tarkalleen edes muistaakaan mitä silloin puhuttiin asiasta...

Mutta hei... kun seuraavan kerran olet kipeä ja menet lääkäriin, niin lääkäri ehkä kirjoittaa sinulle lääkettä. Muista, että sinunhan ei ole pakko hakea reseptin lääkkeitä apteekista, resepti on toki lääkemääräys, mutta se on määräys myydä lääkettä sinulle. Lääkärihän suosittelee sinua ottamaan lääkkeen reseptin mukaisella annostuksella. Eihän sinun ole pakko suositusta noudattaa, voit jättää ottamattakin. Ja lääkärihän siinä vain samalla verkostomarkkinoi lääkeyhtiön tuotteita. Lääkeyhtiö siitä isoimmat rahat saa. Monesti lääkäri saattaa vielä todeta "tästä lääkkeestä on paljon saatu hyviä kokemuksia vastaavissa tilanteissa" Miellätkö sinä lääkäriä verkostomarkkinoijaksi? Tai apteekin tätiä/-setää myyjäksi?

(ja minulla ei siis ole antipatioita lääkäreitä tai apteekin henkilökuntaa vastaan)

No juu... monilla toki kuvana "helppo homma, ei tartte itteään rasittaa"... JA PASKAT! Myyntityö eri variaatioineen, verkostomarkkinointi, kaikenlainen markkinointi on itseasiassa raakaa työtä, jossa on paljon puuduttavia yksityiskohtia, jotka pitää tehdä - huvitti tai ei, mutta niin on ihan jokaisessa muussakin työssä. Se kuitenkin palkitsee paitsi rahallisesti palkkana, niin myös onnistumisen tunteena. Raskastakin se on. Sen voin sanoa omasta kokemuksestanikin.

Ja jos nyt ollaan ihan pilkun viilaajia, niin jos haluamme päästä myyntityöstä ja verkostomarkkinoinnista eroon, kuten moni tuntuu haluavan, niin meidän on palattava takaisin luolille asumaan ja alettava hankkimaan välttämättömiä hyödykkeitä oravan nahoilla. Sillä kukaan ei pysty tekemään kaikkea ja oravan nahoista tämä on aikanaan lähtenytkin.