Tänään oli se päivä kun oli aika lähte ätutustumaan isolle kirkolle. Ja nyt voi sanoa, että on takki tyhjä.

Eilen olin pahalla tuulella jo aamusta lähtien. Tilannetta ei helpottanut mies, joka päivällä höpötteli kakenlaisia arkisia asioita silloin kun minulla oli työaika. Minä kun olen työajalla, niin keskityn töihin ja jos jotakin siviilielämään liittyvää joku puhuu, niin se on ihna sama puhuuko suomeksi, englannksi, espanjaksi vai kenties hindiksi tai hepreaksi... ihan yhtä vähän ymmärrän mistä puhutaan.

Ruokataukoa pitäessäni mietin että mistä voi pahantuulisuuteni johtua. 

Tulin siihen tulokseen, että kyseessä on jonkin sortin kulttuurishokki. Olemme olleet reilu 2 viikkoa täällä ja sinä aikana ei olla käyty kuin 2 kertaa kyläkaupalla ja kerran kaupassa 40 km:N päässä. Tiheempään ei ole ollu tarvetta.

En myöskään ole päässyt treenaamaan pitkään aikaan, joten pitää kaivaa jostakin jumppakuminauhat esille ja kehitellä painoja. Lähimmälle kuntosalille kun on matkaa tuommonen 80 km. Harkitsin jopa että jos jostakin löytyy edullisesti kotikuntokeskus tai painonnostopenkki - käytettynä - niin hankin sellaisen. Kunhan keksin mihin sen saan mahtumaan niin että talvisaikaankin tarkenee treenata.

Lisäksi huomasin, että ehkä olen omin päin häärinyt liiankin paljon ja ottanut vähän turhan ison vastuun yksikseni tuvasta. Eihän minun tarvitse jaksaa nyt tehdä kaikkea yksin kuten ennen. Tai edes vain lasten kanssa. Voi se mieskin laittaa tulet uuniin, tarttua imuriin, pestä pyykkiä, hoitaa tiskit... onhan hän tehnyt sitä pitkän aikaa yksinään ennen minua, joten miksi nyt ihmeessä minä ryntään noita hommia aina hoitamaan? Leipomiset on sentään nykyisin hoitanut keskimmäinen, ruokaa laittaa vanhinkin siinä missä minäkin ja Mieskin kokkaa herkullisia aterioita.

Illalla olin todella väsynyt. Syötyäni kävin pikaisesti suihkussa ja sitten kellahdin suosiolla unille. Jossakin vaiheessa iltaa minulla meni hermot toiseen koiraamme joka maata retkotti jalkojeni päällä. Sentään siellä eikä aivan kainalossa kuten yleensä, mutta kun jalkojen päällä makaa tuollainen 50 kg lihasta, niin ööö... joo. Ajoin koiran pois sängystä. Ekan kerran sai minulta lähtöpassit, joten oli vähän ihmeissään. Sen jälkeen uni maittoikin hyvin vaikka unen läpi kuulin, että vanhin lapsi jutteli Miehen kanssa syvällisiäkin yöllä teekupin ääressä ja jopa unen läpi tajusin, että nyt viimeistään saa vetää rastin seinään. Vanhin lapsi kun ei ole koskaan sulattanut minulla yhtään "isäpuolikokelasta" ja on ilmiselvästikin hyväksynyt Miehen perheenseemme kuuluvaksi.

Aamu oli hässäkkää. Kun oli herätty ja nuoremmat lapset saatu kouluun alkoikin koirien kanssa show... yksi koira huoneeseen, toinen pihalle ja syömään, sen jälkeen pikainen koirien vaihto ja toinen koira mukaan autoon, koska olisi itsekseen jäädessään saattanut tehdä tuhoja. Ja koska osaa avata ovet, joten voisi olla, että nämä taulapäät saattaisivat omineen ajatella vähän taistella reviiristä - kumpikin kun on uroksia, leikkaamattomia ja ikäeroa vain 3½ kuukautta. 

Tunnin matka isolle kylälle. Sää oli märkä ja sumuinen, harmaa. Kaupungissa keli oli masentava. Lista oli pitkä mitä asioita piti hoidella ja vielä olisi saanut aikaa uppoamaan paljonkin enemmän ja paljon jäi vielä hoidettavaa muille kerroille. Kuitenkin muutama tunti kaupungissa ja olin enemmän kuin kiitollinen että aikataulu pakotti lähtemään takaisin kotiin.