Elämä todella osaa yllättää. Eikä aina niin hyvällä. Mutta kaikessa on aina jotakin hyvääkin.

Viimeset postauksen jälkeiset päivät on mennyt aika tavalla shokin kaltaisessa olotilassa. Kun menettää hyvän ystävän täysin yllättäin, niin se pysäyttää miettimään onko elämässä järkeä oikeasti kiukutella jostain pienistä asioista. Omat murheet on tuntuneet nyt pieniltä. 

Samoin olen miettinyt paljon ystävyyttä. Ihan aiheena. Tämän ystävän olin tuntenut liki 20 vuotta ja tajusin sen vasta nyt. Jollekin ystävä on sellainen jonka kanssa ollaan paljon ja aktiivisesti tekemisissä. No, on nekin toki ystäviä eikä vain kavereita, mutta tämän ystävän kanssa saattoi mennä välillä vuosia, että emme kuulleet toisistamme. Välillä oli yhteystiedotkin hukassa, mutta sitten taas jotaki kautta löysimme toisemme. Mutta aina kun olimme yhteydessä - oli kuulumiset sitten hyviä tai huonoja - niin aina ystävyys jatkui tismalleen siitä mihin jäimme, kuin välissä ei olisi ollut aikaa ollenkaan. 

Tälle ystävälle saan olla paljosta kiitollinen. Ja onnekseni ehdin sen aikoinaan kertomaan hänelle. Mutta parasta tässä on se, että tämän suru-uutisen myötä toisen samanlaisen ystäväni kanssa olemme nyt höpisseet kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kummallakin kun meillä on ollut unet kateissa, niin on ollut aikaa höpistä. Muistella kaikkea yhteistä aikaa, iloisia, hauskoja muistoja, mutta myös ikäviä muistoja. Siitä olen kiitollinen että yhteys tuli nyt taas - vaikka näin suru-uutisen kautta. 

Surun keskellä olemme nauraneetkin, että tämä ei edes ole eka kerta kun istumme ja valvomme. Vuosia sitten tilanne oli samantapainen. Silloinkin istuimme ja valvoimme, paransimme maailmaa. Minä en surusta, mutta ystävänä olin tietysti tukena. 

Näiden päivien aikana jälleen olen muistanut sen läksyn jonka elämä on muutamaan otteeseen minulle opettanut. Et voi tietää koska se huominen ei tulekaan. Ja on muistettava rakastaa tänään. Äärimmäisen tärkeä läksy muistettavaksi ja vaikka sen onkin useamman kerran jo tähän mennessä saanut opeteltavaksi, niin aina se tuntuu liian helposti unohtuvan. Ja tälläisissä tilanteissa huomaa jälleen että kuka niistä sadoista kavereista on se todellinen ystävä. Se joka istuu ja valvoo kanssasi. Jonka kanssa voi olla vain hiljaa tai puhua ihan mistä vaan. Jonka kanssa voit olla erimieltä asioista, mutta saat siitä vain uutta näkökulmaa. Se todellinen ystävä, joka ei yritä muuttaa sinua, ei tuomitse sinua, jonka kanssa saat olla oma hankala tai helppo itsesi, huoliteltuna tai räjähtäneenä, joka on ystäväsi koska sinä olet sinä.