Toisinaan törmää ihmisiin jotka ovat niin sanotusti ilonpilaajia. Tai no... eivät vain niin sanotusti vaan ovat. Toisinaan on uskomatonta huomata miten yhden henkilön asenne voi pilata ison porukan fiiliksen. Tähän olen itse törmännyt aina toisinaan. Enemmänkin Suomessa kuin esim. Espanjassa. 

Miksiköhän näin? Onko kyse siitä, että maailmalla sietää kaikkea eri tavalla? Vai onko kyse siitä, että itse ei maailmalla vain suostu näkemään ja huomaamaan mitään negatiivista? Ainakaan aluksi. Vai onko niin, että sittne Suomeen palatessa erilainen kulttuuri vain korostuu niin, että täällä tuntuu niitä ilonpilaajia riittävän enemmänkin? 

En tiedä. Mutta sen olen huomannut että täällä näitä ilonpilaajia tuntuu riittävän. 

MUTTA

Tuossa vielä muutama viikko sitten annoin ilonpilaajien vaikuttaa omaan mielialaani paljonkin. Miksi? Tiedän itseni, tiedän millainen olen ja tiedän mikä minulle on hyväksi. Joten minkä ihmeen takia minua pitäisi hetkauttaa jonkun toisen ihmisen mielipide. Niinpä tein päätöksen että nyt tälläinen paska saa riittää. 

Se ei tarkoita sitä, etten voisi edelleen ihmetellä asioita, suomalaista byrokratiaa, käsittämättömiä sääntöjen määrää, ihmisten asenteita ja tapoja. Se tarkoittaa vain sitä, että annan niiden vaikuttaa mahdollisimman vähän itseeni ja omaan mielialaani. 

Se tarkoittaa sitä, että jos joku päättää arvostella jotakin tietämättä koko totuutta, niin en lotkauta korvaani sille. Suljen sen tietoisesti pois ja unohdan. Toki siltikin tulee tilanteita, että jonkun ihmisen sanat voivat satuttaa. En minä sentään mikään tunteeton kone ole.

Eilen illalla viimeksi sain kuulla jotakin todella karmaisevaa. Hetkellisesti annoin sen lyödä itseni todella maahan, melkein kirjaimellisesti jalat pettivät alta, niin lujaa sanat satuttivat. Mutta sitten kokosin itseni ja mietin asiaa uudestaan. Oikeastaan on hyvä, että kuulin asian. Sain selvyyden jopa kysymykseen jota en edes tiedostanut. Ja ymmärsin jotakin muutakin...

Jostakin syystä täällä Suomessa tuntuu monille olevan äärettömän vaikeaa olla aidosti iloinen ja onnellinen toisen puolesta. Jostakin syystä ei ymmärretä että toisen onni ei ole itseltä pois vaan päinvastoin - siitä voi itsekin saada hippusen iloa itselleen. Toisista jopa on siihen, toisista ei. Onnekseni on elämään viime vuosina ilmaantunut paljon näitäkin ihmisiä, joista on siihen. Jotka aidosti ovat iloisia siitä että tavoittelen pala kerrallaan unelmaani. Teen sen eteen paljon töitä. Olen tehnyt jo pitkään. Välillä tulee takapakkia, välillä mennään jättiloikin eteenpäin. Sitä se on... elämää.

Mutta kun päätin että nyt tämä paska saa riittää niin siitä seurasi myös toinen täysin yllättävä vaikutus, joka ei ollut edes tarkoitus. Eilen siinä tuli hieman takapakkia, mutta... yli 20 vuotta polttaneena (ja paljo polttaneena) niin yllättäin tupakka jäi pois. Ei tehnyt mieli. Eilen kävin hakemassa tupakka-askin ekan kerran 2 viikkoon! Mutta siitäkään en saanut mtään nautintoa. Se maistui ja haisi hirveälle.

Takapakin ja hetkellisen maassa rämpimisen myötä yöunet jäivät lyhyiksi, koska ajatukset vilistivät miljoonaa päässä. Yöllä meni tupaakkaakin, mutta yhä askista on palon jälellä ja ei tupakka tahdo maistua. Päässä ajatukset on alkaneet jäsentymään omiin uomiinsa ja työpäivän aikana ehdin jo unohtamaakin koko eilisen epsodin. :) Iltapäivällä jouduin kaivelemaan mieleni perukoilta, että mitä siihen liittyvää minun pitäkään tässä vielä selvitellä ja miettiä.

Lähiaikoina tulee olemaan paljon paljon  tehtävää normaalin työn lisäksi, mutta vaikka nyt mennään matalalennolla miljoona asiaa mielessä, niin tämä on viimeinen rutistus ja sen jälkeen olen jättiläismäisen harppauksen lähempänä unelmaani. :) Enkä anna ilonpilaajien tulla sitä iloa ja onnea minulta viemään.