Nyt muistan miksi minä olen karttanut suomalaisia pikkukaupunkeja. 

Viimeset pari viikkoa on töiden suhteen olleet hyvin hektistä aikaa, mutta olen nauttinut töistäni. Siinä samalla olen tehnyt monenlaista muuta projektia ja niin on Mieskin. Yhteinen aika on ollut vähissäkin välillä, mutta ei niin vähissä että huolestua pitäisi. 

Minut on kyllä täysin yllättänyt maaseudun työllistävä vaikutus. Vai että hidasta ja rauhallista elämää maaseudulla. Keskellä ei mitään, missä ei myöskään tapahdu mitään. Arvatkaapa mitä..! Niinhän sitä voisi luulla!

Se että tupa pysyy lämpimänä ilman isoja sähkölaskuja on jo omalta osaltaan erittäin työllistävää. Sitä en edes minä tosin enää miellä työksi vaan tuvan lämmitys näin talvisaikaan on yksi päivittäisistä rutiineista. Vähän samanlainen rutiini kuin aamukahvin keitto. Ja niinä aamuina jolloin ei ensimmäisenä tarvitse tulta laittaa hellaan kun tupa on vielä riittävän lämmin, onkin kuin rutiini olisi mennyt sekaisin. Olen kuin orpo piru.

Toinen asia näillä leveysasteilla on lumi. Juu-u... oikeasti täällä on lunta vielä oikein hienosti. Voisi lähteä kelkkailemaan jos olisi moottorikelkka, tai hiihtämään jos sattuisin siitä tykkäämään. Jos talosta löytyisi pilkkivehkeet, niin saataisin jopa innostua pilkille lähtemisestä. Tuossa on kuitenkin hyvä kalajärvi aivan vieressä. Mutta nyt on tosiaan lunta ja viime päivinä on tullut 20 senttiä lisää märkää lunta. Loskaksi kai sitä voi kutsua vaikka se ei todellakaan ole sellaista ärsyttävää loska-sontaa kuin etelässä. Vähän märempää lunta vain.

Kaupassa käynti on oma lukunsa, kampaajalle pääseminen ei tapahdu hetkessä, jos lähimmälle bussipysäkille on matkaa 9 km. Lääkäriinkin voi olla kymmeniä kilometrejä, joten elämä maalla vaatii ennakointia, maalaisjärkeä, aikataulutusta ja ennen kaikkea ensiaputaitoja.

Nuo ei varsinaisesti vielä ole mitään, kun maalle muuttaa. Sen tiedostaa ja siihen asennoituu ja asian hyväksyy. Hyväksyy myös sen, että oma puhelin ei välttämättä kuulu joka paikassa. Sen että katastrofin sattuessa pitää itse osata hoitaa asia, koska avun saaminen voi kestää. Esim. tuo auton palaminen - ellemme siihen itse olisi reagoineet, niin olisi palanut paljon muutakin kuin vain auton sisusta. 

Mutta se mitä en muistanut on ihmiset. Kun asutaan maalla, niin tekemiset ja tapahtumat ovat vähissä. Joten kun naapuri röyhtäisee, niin se todennäköisesti tiedetään. joka ikinen vieraampi auto saa päät kääntymään. Naapureista pidetään huoltakin - jos jota kuta ei hetkeen aikaan kylän raitilla näy, niin poiketaan katsomaan onko kaikki kunnossa. nämä ovat vielä niitä hyviä puolia maalla asuessa, mutta enpä muistanutkaan miten juorujen kipeitä ihmiset ovat.

Maalla asuville ei riitä, että voi katsoa Salkkareita tai Kauniita ja Rohkeita. Tai tilata 7 päivää lehteä tai lukea iltapäivälehdistä juorupalstaa. E-hei... kun jotain omituista tapahtuu, kuten nyt vaikka että kylään, muuttaa uusia ihmisiä, joku poikamies löytää itselleen vaimokkeen, niin se on sensaatio. Siitä puhutaan. Ja paljon.

Valitettavasti sitten ei kaikki aina ilahdu. Joku on kateellinen, joku on katkera, joku utelias... ihan sama, mutta juorut ja spekuloinnit alkaa heti. Huvittavinta on, että kukaan ei vaivaudu ensin tutustumaan uusiin kyläläisiin ennen kuin juorut lähtevät liikkeelle, vaan ensin lähtee juorut ja sitten vasta tullaan tutustumaan. Ja juorut vääristyvät matkalla aika tavalla.

Viimesien viikon olen ollut hieman ristiriitaisissa tunnelmissa kun kuulin kylän juorut. Lopulta juoruiluun paloi hermot ja enhän minä kaupunkilainen osannut pitää suutani kiinni. Mutta jos aletaan tupaan tulemaan ovesta sisään koputtamatta ja kellon ajasta välittämättä ja puhumaan suoraan sanottuna sellaista paskaa, joka voidaan luokitella jo herjaukseksi, niin minäkin saatan hermostua. Kyse on kuitenkin minunkin kodista. Ja ollaan miten maalla tai ei, niin ihan kaikkea ei minunkaan tarvitse sietää.