On nuo unet ollu viime aikoina aika vähissä. Sen kerran kun sain ihme kyllä nukuttua jopa 8 tuntia, niin sitten oli kipeä olo. Mutta se oli vain yhden päivän tilapäinen mielenhäiriö. 

Tosin, näin joulun alla tämä ei ole mitenkään ollut harvinaista. Eikä etenkään kun on täyskuu. Nämä yön hiljaiset tunnit on ollut hyvä käyttää hyödyksikin. Pipot ei nyt ainakaan pääse loppumaan vaikka tulisi vähän kovemmatkin pakkaset. Seuraavaksi tulee työn alle kaulaliinoja tai tuubihuiveja. Muutamat lapset, hanskat ja/tai kynsikkäätkin olisi syytä varmaan tehdä.

On myös tullut vähän luettua uutisia Espanjasta. Eilen illalla osui silmiini artikkeli, joka sai suun loksahtamaan auki. Aina toisinaannhan uutisissakin näkee että on ollut jotakin myrskyä jossakin, milloin isompaa milloin pienempää. Mutta aina sitä kuitenkin ajattelee että eihän sellainen omalle kohdalle osu. Ei toki osunut nytkään, mutta olisi voinut osua. Paikassa jossa kesällä majailin oli ollut tornado. Enkä nyt puhu mistään huvipuistonlaitteesta. 

Tuntui hurjalta lukea uutista, katsoa kuvia. Tajuta, että kuvissa on niitä tismalleen samoa paikkoja joissa itse liikuin vasta kesällä päivittäin. Ja tajuta myös sellainen seikka, että jos kaikki olisi mennyt alunperin suunnitelmieni mukaan, niin olisin voinut hyvin olla tapaamassa siellä tuttuja. Tosin tornado oli iskenyt aika aikasin aamulla. Joka tapauksessa jälki oli rumaa.

Illalla uutinen jäi minulta vielä koneelle auki. Muksu näki uutisen tänään illalla koneelta. Kerroin että kuvassa olevasta baarista hain yleensä rannalla vesipullon, tai että toisen kuvan huoltoasemalta saatoin hakea tupakkaa. Ja kun muutenkin olen tälläinen rimpula ja ei ole koskaan ollut mikään vitsi, että kova tuulenpuuska voi kaataa minut (niinkin on käynyt), niin muksu totesi vain 

"No, vesipulloa ett kyllä hae enää ja jos oltais oltu tuolla ja ulkona, niin olisimme voineet laulaa "I believe I can fly...." Mutta tämä on juuri tätä meidän tapaa käsitellä asioita, heitetään huumoriksi.

No, henkilövahinkoja ei ollut tapahtunut, mutta jälki oli silti rumaa ja oli uskomatonta katsella kaiken kaaoksen ja rojun keskellä niitä samoja tuoleja joilla itsekin olen istahtanut. Siinä tuntee itsensä aika pieneksi. Vaikka hyvin todennäköistä on, että juuri tätä lähemmäksi en tornadoja päädy. Tai mistä sitä ikinä tietää. Ilokseni sain havaita, että espanjani ei suinkaan ole ruostunut vaan uutinen oli helppo lukea ja ymmärtää. :)

Näistä unettomuuksista on tullut kyllä mieleen, että pitänee kirjoittaa Joulupukille ja pyytää häntä jättämään minulle tarkoitetut lahjat väliin, jos sitten niillä saadaan Nukkumatille uusi GPS. Vaikka eipä tuo nyt ole niin mahdottomasti haitannut vielä, kun olen voinut jutella rauhassa ystäväni kanssa ja tukea häntä surun keskellä. Shokki alkaa olemana ohi ja viime yönä naureskelimme ystäväni siivousprojektille, jolloin löytyi kaikenlaisia aarteita. Kuten vanhoja C-kasetteja joita sitten kuunteli ja kommentoi.