Tuo mainoslause lapsuudesta tuli mieleen eilen ja tänään kun häärin ryytimaan kimpussa. Johtuen ihan siitä, että jälleen kerran pohdiskelin, että miten outoa onkaan, että nautin tälläisestä. Minä joka ennen olen ollut niin hienohelma-diiva, ja nyt häärin fyysisesti raskaissa hommissa tuntitolkulla ja nautin siitä. Kroppa huutaa välillä hoosiannaa ja tuntuu että teinpä mitä tahansa, niin kunto loppuu kesken. Tosin sitten parin sadepäivän jälkeen huomaan kunnon kohentuneen ja vaikka illalla paikat olisi jo jumiin menossa, niin aamusta olo onkin varsin vetreä.

Vaan tuo mainoslause tuli siitä, että nyt täällä näitä ötököitä piisaa. Onhan täällä itikoita ollut, mäkärätkin ovat jo jonkin aikaa pörränneet, mutta jostakin syystä minun vereni ei ole niille juuri kelvannut. Paitsi eilen. Saattoi johtua siitä, että menin tuhoamaan heidän kotiaan, meinaan ryytimaan paikalla oli mitä oivallisin paikka kaikenlaisille ökkömönkijäisille.

No, mainoslause pälkähti mieleeni ja muistin jopa siivoukomerossa nähneeni "ohvia". Ihan sitä virallista OFF-hyttyskarkotetta ja ajattelin, että sillähän ratkaisen ongelman. Ja paskat. Siitäkös vasta itikat ja mäkärät innostuivat! Joten ei toimi. Mies kertoi että paras hyttyskarkote on kun en kävisi 3 päivään suihkussa. No, siin vaiheessa kyllä karkotan kaikki muutkin ympäriltäni! :D Voi olla, että haju olisi aika kuvottava, etenkin kun hikoilee pihalla hommissa.

Niin... oikeasti hikoilee. Toiset valittaa kylmää kesää, mutta minä en ole sitä kyllä ehtinyt huomaamaan. Kun on ollut +7 astetta niin tein risusavottaa hihattomassa topissa pihalla. Nyt kun oli +15 astetta, niin ei puhettakaan, että ryytimaata olisi pystynyt vaatteet päällä tekemään. Joten mietin, että teenkö ylipäätänsä ryytimaata, vai otanko aurinkoa. Tein ryytimaata, bikineissä. Ja vastoin ennakkoluulojani... ei ökkömönkijäiset tulleet aterialle.

aamusta oli koiramme hyvin ylpeä itsestään. Mitä lie oli peltomyyrä raukka tehnyt muuta kuin häirinnyt koiraamme, mutta ainakin se pääsi hengestään. Ja koiramme historiasta saimme vahvistuksen. Paitsi että löysin koiramme kasvattajan, jolta kuulin, että koiraamme olisi ehkä joskus käytetty hirvimetsällä, niin tänään saimme siihen vahvistuksen, kun mies kokeili ilmakivääriään tarkkustauluun. Eka laukaus ja koiramme oli heti skarppina vahtaamassa kuin kokeneempikin metsästäjä. Se toki tiedettiin jo, että koiramme ei ole paukkuarka, koska uutena vuotena ei ollut räiskimisestä millänsäkään.

Nyt sitten odotellaan että sauna lämpiää ja sen jälkeen onkin aika kellahtaa unille. Huomenna siten pääsen laittamaan ryytimaahan siemenet jo. Ja sitten sopii vain toivoa, että ne lähtevät kasvamaankin.