Muutoksen tuulet puhaltavat lujaa elämässä nyt. Ei vain blogin osalta. Viimeset 1½ - 2 viikkoa olen käynyt läpi koko elämänkirjon tunneskaalan. Niin ilosta, innostuksesta lähtien aina pettymykseen, menetyksen suruun, vihaan asti. Välillä haluaisin vain maata peiton alla ja itkeä, välillä mätkiä nyrkkeilysäkkiä, aika tuntuu matelevan ja muutamaa työn alla olevaa asiaa olen mielestäni odottanut ratkeavaksi jo ainakin 2 kuukautta vaikak asioita on ehkä ratkottu vasta pari viikkoa. :D Tunteiden vuoristorata on vasta alkumetreillä, sen tiedän kokemuksesta, mutta ajan kanssa kaikki asettuu taas aloilleen. Ainakin rauhoittuu tämä meno.

Syy moniin muutoksiin on luottamuksen pettäminen. Sitä tuntee itsensä hyvinkin hölmöksi, kun puolustaa ihmistä toisen syytöksiä vastaan ja sitten lopulta saakin huomata ainakin osan syytöksistä olleen oikeita. Se pistää ensin vihaksi, mutta kun tajuaa koko kuvion, niin se lyö ja lujaa. Pahemmin kuin sanat. Valitettavasti.

Mies on kovin pyydellyt anteeksi. En vain tiedä mitä osaa pyytelee anteeksi. Ja miksi, jos kerran jatkossa tilanne ei muutu? Olen myös joutunut miettimään kysymystä pystynkö enää luottamaan koskaan toiseen samalla tavalla kuin luotin. Ja en tiedä pystyisinkö. En tiedä haluanko edes. Siksi on aika siirtyä korvesta takaisin sivistyksen pariin ja mitä pikemmin sen parempi. Niin paljon kuin nautinkin näistä maisemista, tästä hiljaisuudesta ja niiden takia mieli on haikea, niin tässä tilanteessa on parempi päästä sivistyksen pariin ja etämmäs pikkukylän juoruista.

Jatkossa elämää ja tapahtumia voi seurata uudessa osoitteessa

http://elama-auringon-alla.blogspot.fi/

Yksi esimerkiksi on tuo, ettei blogia pysty kirjoittamaan Android-pohjaisella puhelimella. En minä ainakaan.

Toinen vaje on kuvien liitettävyys. Ei se nyt mahdottoman hankalaa ole, mutta kömpelöä. Muistuttaa kovin minun ensimmäisen blogin kuvien liittämistä, joka vaati omat kikkailunsa. Joissakin toisissa palveluissa kuvien liittäminen mukaan on tehty huomattavasti yksinkertaisemmaksi.

Kolmas on sitten stastiikka. Kyllähän täällä Vuodatuksessa jonkinasteinen satistiikka on olemassa. Tosin en sitä kovin aktiivisesti seuraa edes, mutta sitä ei voi olla huomaamatta heti etusivulla. Se vain ei anna mitään järkevää tietoa vaikka sekin on mahdollista joissakin toisissa palveluissa.

Yksinkertaisesti Vuodatus ei vain vastaa minun käsitystä nykyaikaisesta blogipalvelusta.

Muitakin muutoksia tulee tapahtumaan. Lähiaikoina en ehdi varmaankaan paljon kirjoittelemaan, tosin aina kun näin olen mietinyt, niin kirjoitustahti on kummasti tiheentynyt. :D Näin voi käydä tälläkin kertaa, kun päässä vilistää miljoona asiaa. Tulevista muutoksista voin avata sen verran, että blogin aihe on viime aikoina muuttunut alkuperäisestä aiheesta ja nyt on aika palata ruotuun. Keskittyä Espanjan ja Suomen käytäntöjen eroihin. Tähän päädyin kun mietin blogi aiheita ja mietin blogin nimen vaihtoa, mutta totesin, että minulla on kuitenkin vielä paljon kerrottavaa espanjalaisista käytännöistä ja niistä voi joskus jollekin blogiin eksyvälle googlaajalle olla hyötyä.

Eilen illalla vilkaisin tavoistani poiketen aiempia tekstejäni. Varsin hyvällä mallillahan elämä on tuntunut olevan, joskin joitakin pieniä juttuja lukuunottamatta. Noista pienistä jutuista on kuitenkin kasvanut iso kokonaisuus ja on aika avata silmät. Etenkin jos saa kuvainnollisesti saavillisen kylmää vettä niskaansa. No, alkuun olin äkäinen kuin mikä, mutta nyt lähinnä tunnen itseni vain hölmöksi. No, tuo on vain tunne joka menee ohi. Aivan kuten muutama tunti sitten potemani äkäisyyskin meni ohi.

Huvittavaa tässä on kuitenkin se, että jos minulle alunperin olisi kerrottu asian todellinen laita, niin en olisi edes suuttunut. Minusta se olisi voinut olla hyväkin idea, mutta koska minulle siitä alunperin valehdeltiin, valehdeltiin vielä matkankin varrella kirkkain silmin pariinkin otteeseen, niin perkele että pisti vihaksi. Ja valitettavasti sitten väkisin tulee mieleen, että mikähän kaikki muu on onkaan valhetta.

Nettiyhteydet on viime aikoina olleet h-y-v-i-n haastavia. 5 päivää taistelin netin kanssa ja sitten kilahdin Miehelle. Tämäpä soitti lopultakin operaattorin aspaan ja tuumasi "Tehkää jotain! Nyt akka vittuilee niin rankasti että täytyy saada asia fiksattua!" Nyt netti toimii joten kuten, mutta ei likikään sitä mitä pitäisi, mistä maksetaan. Nopeudet eivät todellakaan riitä töiden tekemiseen ja vika on jatkunut jo 1½ viikkoa, joten ei paljon kiinnosta enää taistella. Nykyisellä nopeudella saan nipin napin muutamia asioita hoidettua, mutta samalla saan rauhassa kyllä keitellä kahvit. Ja jos on huono keli, niin saan myös tehdä leivänkin odotellessa että joku sivu latautuu.

Kuitekaan koneessa ei ole vika. Se tuli testattua, kun käytin vanhinta muksua sairaalalla. Odotellessa kirjauduin sairaalan vierasverkkoon ja kaikki toimi kuin unelma. Ja ellei vika olisi yhteydessä, niin silloin vain yksi kone temppuilisi. Vaan kun mikään laite ei mene wifin kautta nettiin. Tai oikeastaan meni. käytettävissä oli Facebook, Gmail ja YouTube. Hiphei. Pankin sivut ei toimineet, ei myöskään Kelan, ei TE-toimiston, ei mikään virallisempi tms. Joten aiheesta kilahdin. Ja saatoinpa siinä vähän vittuillakin.

No, aspasta tiedettiin kertoa, että vika on heillä mastossa/tukipisteessä vai mikä lie sitten onkaan ja ei osattu sanoa kuinka kauan korjaus ottaa. Nyt netti toimii joten kuten. Sen verran että pääsen pankin sivuille, lukemaan lehdet, hoitamaan asioita, ladattua sähköpostin liitteet jne mutta soittamiseen ei netistä ole. Ja nytkin piti siirtää yhteys mokkulaan, reititin on entisellään, ei toimi.

Tietoteknisten ongelmien lisäksi on tiedossa myös uusia tuulia. Niistä kerron hieman myöhemmin lisää.

Vaan niin. Tuossa se tulikin jo lyhyesti referoituna. Lisätään nyt kuitenkin että netissä leviävä vinkki, että itikat eivät söisi kun popsii B-vitamiinia ei pidä paikkansa. väitettä perustellaan sillä että itikat eivät pidä sen hajusta. No, nyt kun nämä pohjoisen ötökät ovat hoksanneet minut, niin vaikka kuinka käytän B-vitamiinivalmistetta päivittäin, niin hyvin se minun veri kelpaa. 

Myöskään vinkki jossa väitetään antihistamiinin käytön kaikottavan ötökät ei pidä paikkansa. Antihistamiini ei auta edes kutinoihin, saatika pidä ötököitä loitolla. 

Vaan ötökät on hyvin pieni juttu - kirjaimellisesti - jos tekee vähän isomman luokan mokan. Joskin minä kun en jää märehtimään yleensäkään pitkäksi aikaa asioita, niin en tätäkään. Voin sanoa, että todennäköisesti saa tästä maasta etsiä kalliimpaa terassipöytää, joka on vielä täysin uniikkikappale.

Puhuin miehelle, että pöytä on niin sään pieksemä että pinnalle pitäs tehdä jotain. Ehdotin, että revin vanhan pinnan irti ja päälystän sen vanhalla lakanalla ja pistetään lakka päälle. Idea oli hyvä. Mutta Mies ei muistanut mainita mitään, että lakkapurkki joka on lojunut kuukausia pölyyntymässä ei ole siihen tarkoitukseen. Tai että sitä ei saa käyttää tai hävittää. Joten minä reippaana tyttönä sitten tein suunnitelman mukaan. Lakkasinkin pöydän. mies katseli sitä tovin ja totesi

"Ethän käyttänyt sitä lakkaa joka tuossa oli?"

"käytin"

"Kiitos."

"No?"

"Se oli projektin erikoiskovetelakka, se sekoitetaan maaliin ja ilman sitä maali ei kuivu."

"Anteeksi." Mietin vain, että eipä se nyt noin vakavaa voi olla. eihän nyt yksi kovitelakka voi olla kovin kallis.

"tuo erikoislakka oli tilattu erikseen. Se maksaa 1800 € prk ja sitä ei pieniä eriä saa ja se oli laskettu että riittää juuri projektin maalaamiseen"

Vanhin lapsista huikkasi "AUTS!"

Olin varmasti rusketuksesta huolimatta naama aivan valkoisena, kun tajusin mitä olin tehnyt. Miehen silmäterä. Volvo, joka on yhtä vanha kuin minä. Olin tuhonnut sen maalin, kun luulin, että se lakka oli vain muuten vain ylimääräinen tai menossa ongelmajätteisiin.

No, myönnetään. Aiheesta sain ripitykset. Mutta mitä automaali tai mikä lie lakka onkaan tekee tuvassa? eikä sit nyt ihan heti tarvita.

No, pöytä on ainakin nyt kunnostettu ja jos kerran on noin erikoinen lakka ja joku erityiskova vielä, niin luulisi sitten kestävän säätkin.

Mokia sattuu millon mitäkin. Eipä ole pitkä aika kun meinasin polttaa talonkin, mutta onneksi järki astui ajoissa kuvioon. Ja mokani yleensä ei ole olleet kovinkaan hintavia, joten tämä lienee elämäni kallein moka. Ainakin toistaseksi kun en ole autoa rutannut. Ja en sentään kolhinut miehen silmäterää kun opettelin peruuttamaan talliin.

Päivä on mennyt puuhastellessa. Aamusta mietin toimintasuunnitelmaa ja päätin lähteä ryytimaalle istutuspuuhiin. Kyllä! Maa on käännetty möyhitty ja oli kasveja vaille valmis. Nyt on salaatit, punajuuret, herneet, tillit ja persiljat kasvamassa. :) Nyt vain sitten ootellaan. Vaikka itse istutuspuuhissa ei pitkin mennyt, niin ryytimaa on niin suojaisassa paikassa, että ei ollut puhettakaan, että vaatteet päällä sitä olisi voinut tehdä. Kun nyt siihen hätään ei bikineitä ollut ja tupaan asti en jaksanut lähteä, niin totesin, että kaipa sitä omalla pihalla saa nakunakin juosta. Tuskin nuo porot, peurat, linnut, mäkärät, itikat ja paarmat siitä traumoja saa.

Koska on puotapäivä, niin istutuspuuhien jälkeen poikkesin tuvassa sen verran, että sain ne bikinit päälle. Ja otin maton tekeleen ulos. Istuin pihakeinuun ja mattokin edistyi pari kerrosta. Enempään ei enää ranteet kerrallaan pysty, koska matto on jo sen verran iso ja raskas, että yhden kerroksen virkkaamiseen menee jo 1½ tuntia. Eikä sitä enää pysty työstämään sylissäkään vaan istun keskellä mattoa ja käännyt vähän kerrassaan reunan mukaan. Valmiista matosta laitan kyllä kuvankin.

Välillä sitten vähän syömään ja tiskaamaan ja pienet päiväköllöt. Siinä mietin eilen kuulemiani uutisia. Vakavia. Eikä niin iloisia.

Lapset kävivät heittämässä talviturkit ja nuorimmainen on ehtinyt tänään pyöräillä jo 30 km. Kuten myös eilen.

Köllöjen jälkeen virittelin pipoa päähäni. Yli pitkä hiusmalli ku on tiellä ja trikoopipon kanssa saa hiukset pidettyä sivussa paremmin kuin huivilla tai pinnillä, hiukset eivät vielä olleet niin pitkät. Eli juurikin siin ärsyttävässä mitassa kun alkaa kasvattamaan pitkiä hiuksia... vielä viikko sitten olin kasvattamassa pitkiä hiuksia, mutta tänään sitte meni hermot ja nuorin lapsista sai sakset käsiinsä ja pyysin leikkaamaan hiukset. Täytyy sanoa, että olisipa kaikilla ihmisillä lasten ennakkoluulottomuus. Lapsi joka ei koskaan aiemmin ole leikannut hiuksia otti sakset ja kun ensimmäisen tupon leikkasin malliksi, niin lyhensi loppu pään samaan mittaan. Just like that! 

Nyt puolen yön lähetyessä mietin joutaako sitä tästä ees nukkumaan. Valosaa on kuin päivällä ja totesin, että käynpä ryytimaan kastelemassa ainakin vielä iltapuhteena. Huomiseksi kun on lupailtu pilvetöntä taivasta ja todennäköisessti sen myötä lämpötila nousee entisestään. Vettä on lupailtu vasta maanantaille, joten ryytimaa on syytä kastella, että siinä joku edes alkaa kasvamaan.

Naapurin rouvakin poikkesi aamusta lyhyesti. Todella lyhyesti. Tuli toivottamaan hyvää juhannusta, mutta minä nyt en edelleenkään jaksa kyseistä rouvaa, joten marssitin hänet pois tontilta. Taas kerran.

Huomenna ajattelin keitellä kuusenkerkkäsiirappia ja marmelaadia. Saa nähdä onnistuuko. Ennen en ole moista tehnyt, mutta kerta se on ensimmäinen. :) Nokkoset on kuivumassa ja ehkä jo huomenna ne saa rouhia purkkiin. Marjoja saa vielä odotella hyvän tovin vaikkakin ainakin mustikkaa näyttäisi tulevan mukavasti. Lakoista en sitten tiedäkään ennen kuin nään ne keltaisena jossakin :D

Näissä tunnelmissa siis Juhannusta. Ehkä myöhemmin vietämme sitten espanjalaisen tavan mukaan myös San Juania, jota juhlitaan 23.6. Vastaa kuitenkin meidän juhannusta.

Vaan tuo mainoslause tuli siitä, että nyt täällä näitä ötököitä piisaa. Onhan täällä itikoita ollut, mäkärätkin ovat jo jonkin aikaa pörränneet, mutta jostakin syystä minun vereni ei ole niille juuri kelvannut. Paitsi eilen. Saattoi johtua siitä, että menin tuhoamaan heidän kotiaan, meinaan ryytimaan paikalla oli mitä oivallisin paikka kaikenlaisille ökkömönkijäisille.

No, mainoslause pälkähti mieleeni ja muistin jopa siivoukomerossa nähneeni "ohvia". Ihan sitä virallista OFF-hyttyskarkotetta ja ajattelin, että sillähän ratkaisen ongelman. Ja paskat. Siitäkös vasta itikat ja mäkärät innostuivat! Joten ei toimi. Mies kertoi että paras hyttyskarkote on kun en kävisi 3 päivään suihkussa. No, siin vaiheessa kyllä karkotan kaikki muutkin ympäriltäni! :D Voi olla, että haju olisi aika kuvottava, etenkin kun hikoilee pihalla hommissa.

Niin... oikeasti hikoilee. Toiset valittaa kylmää kesää, mutta minä en ole sitä kyllä ehtinyt huomaamaan. Kun on ollut +7 astetta niin tein risusavottaa hihattomassa topissa pihalla. Nyt kun oli +15 astetta, niin ei puhettakaan, että ryytimaata olisi pystynyt vaatteet päällä tekemään. Joten mietin, että teenkö ylipäätänsä ryytimaata, vai otanko aurinkoa. Tein ryytimaata, bikineissä. Ja vastoin ennakkoluulojani... ei ökkömönkijäiset tulleet aterialle.

aamusta oli koiramme hyvin ylpeä itsestään. Mitä lie oli peltomyyrä raukka tehnyt muuta kuin häirinnyt koiraamme, mutta ainakin se pääsi hengestään. Ja koiramme historiasta saimme vahvistuksen. Paitsi että löysin koiramme kasvattajan, jolta kuulin, että koiraamme olisi ehkä joskus käytetty hirvimetsällä, niin tänään saimme siihen vahvistuksen, kun mies kokeili ilmakivääriään tarkkustauluun. Eka laukaus ja koiramme oli heti skarppina vahtaamassa kuin kokeneempikin metsästäjä. Se toki tiedettiin jo, että koiramme ei ole paukkuarka, koska uutena vuotena ei ollut räiskimisestä millänsäkään.

Nyt sitten odotellaan että sauna lämpiää ja sen jälkeen onkin aika kellahtaa unille. Huomenna siten pääsen laittamaan ryytimaahan siemenet jo. Ja sitten sopii vain toivoa, että ne lähtevät kasvamaankin.

Tämän päivän agenda on ollut minä, pistolapio ja kiukkuiset itikat. Mies on perunaa pistämässä maahan ja koska olen pari viikkoa jo odotellut, että joku joskus joutaisi auttamaan minua ryytimaan kääntämisessä, niin totesin, että kun ei tänäänkään kerta Mies ehdi apuun, niin teen se nsitten itse. Käsin perkele. 

Alkuperäinen suunnitelma ryytimaan paikasta vaihtui. Ihan siksi, että minä en sentään isoja kantoja ajatellut repiä käsin ja yksin maasta. Plus että tämän vuoden siemenet ovat sellaisia että ne vaativat aurinkoisen paikan. Kasvimaan paikka jota suunnittelin alkuun on aika varjoisa ja metsä vie maasta ravinteet. Mutta onneksi tontilla on tilaa. 

Olisihan tuossa pihan läpi vievän tien toisella puolella ihan peltoakin. Tosin niin kesannolla että siellä on iloisesti hyvässä kasvussa puiden taimia. Pääasiassa mäntyä. Olisi ihan isommankin ryytimaan verran, ehkä 600 m2. Joten vähän turhan iso minun tarpeisiin. Minä kun halusin vain vähän hernettä, punajuurta, tilliä, persiljaa ja salaattia kasvamaan. Ja näin kaupunkilainen kun on ryytimaalle ostamassa siemeniä, niin ei käsitä sitten yhtään paljonko yhdestä pienestä pussista tulee... hernettä nyt näyttäisi tulevan sellainen 30 metriä, punajuurta en ala arvioimaan sen enempää kuin istutustiheyttä katsoessa totesin vain "perkele!". Tilliä tulee jokunen metri ja salaatti ei taida loppua kesken hetkeen aikaan. Persiljan ajattelin istuttaa ruukkuun.

No mutta... siis kasvimaata kääntämään. Navetan takana oli hyvä suojaisa paikka jonne paistaa pitkään aurinko. Silloin kun se siis paistaa. Täällä kyllä on aika mukavastikin paistellut. Mikäpä sen parempi paikka aurinkoa vaativille kasveille. Eli siis sitä kääntämään. Intoa täynnä. 

6 tunnin hikisen urakan jälkeen, itikoiden syömänä, pakaralihakseni reväyttäneenä, käsivarsiin sattuen, nilkat huutaen armoa alkoi into jo hiipumaan. Jäljellä oli enää vitutus. Kasvimaan paikka on edelleen hyvä, mutta piru vie - pohja on kivinen. Eikä mitään pikkukiviä. Lisäksi totesin, että läntin multakerros on ohut, alla oli harmaa kerros (savea ?) jotakin höttöä ja jotakin tiilenväristä (punasavea?) joka oli tahmaisempaa. Eli siis jostakin päin minun pitää löytää vielä sitten multaakin lisää. Onhan sitä vähän ostettu, mutta ei tuo määrä riitä alkuunkaan ryytimaahani. Mutta nyt on ainakin pohja kartoitettu, ja maapläntti kännetty. Eri asia sitten pääsenkö huomenna sängystä ylös.

*****

tässä on myös tullut mietittyä parin päivän aikana autokoulua. Ja Suomen hintatasoa. 

Pistää oikeasti miettimään jos Espanjassa autokouluketjun henkilöautokorttitarjous on näinkin kova. Normaalihinta kortille oli noin 400 e ja nyt olisi tarjous 49,90 e. Ja Suomessa puhutaan kuitenkin tonnista parista vastaavasta lapusta. Aivan älytöntä.

onhan kortin ulkomailla ajamiseen omat säädöksensä, jotka pitää ottaa huomioon. Mutta mikään mahdottomuus se ei ole kenelle tahansa järjestää niin, että pystyy ajamaan kortin ulkomailla ja se kelpuutetaan sellaisenaan Suomessa. Nyt tänään en jaksa tähän aiheeseen enempää paneutua, mutta erittäin houkutteleva vaihtoehto on ajaa tuo kortti ulkomailla. 

*****

Ryytimaan kääntämiseen sain kuitenkin kummasti vauhtia, kun soitin kyselläkseni muksulle varattua operaatioaikaa. Pisti vallan vihaksi.

Selitin tilanteen sairaanhoitajalle tai mikä lie nyt puhelimeen vastasikaan ja kysyin, että mitenkäs tämä aika on nyt 3 kuukauden päähän laitettu, kun lääkärin kanssa oli puhetta, että operaatio on mahdollisimman pian, suositus kuukauden sisällä. No, lääkäri sitten sairaalassa oli lähetteen lukemalla tehnyt sen päätelmän, että operaatiolla ei ole kiire. Hoitaja luki lähetteen ääneen. Mininusta lähetteessä oli varsin selvästi ilmoitettu kiirellisyys. No niin... emmehän me ole ainoita potilaita, jonot on pitkiä ja hoitotakuut monissa paikoissa paukkuu yli ja silleen. Mutta hoitajan vastaus:

"Ei ole yhtään vapaata aikaa ennen elokuun puolta väliä ja sairaala on kiinni heinäkuun."

Ja tuo ei sitten taatusti pidä paikkansa! Minun oma polveni leikattiin aikanaan heinäkuussa. Ja mikään sairaala ei ole kokonaista kuukautta kiinni. Ei etenkään jos asuu näin harvaanasutulla alueella, jossa sairaalaan on matkaa 80 km.

"Jospa pärjäisitte tuon kanssa suihkuttelulla sinne asti"

"Ei kyllä pärjätä. Antibioottikuuri ei tässä auta kuin korkeintaan 2 viikkoa kuurin loppumisen jälkeen ja sen jälkeen tilanne taas pahenee ja noita antibiootteja on popsittu jo siihen tahtiin, että viimeisin kuuri piti erikseen tilata. Vaivaa on jo hoidettu 4 vuotta ja edellisen lääkäri terveiset oli, että alunperinkin joku etelän tohtori on hoitanut vaivaa keturalleen. Ja tällä hetkellä muksu ei pysty kävelemään."

Hoitaja mutisi hetken ja sitten ilmoitti

"tuossa näyttäisi olevan ainoa vapaa peruutusaika 7. heinäkuuta. käykö se?"

No käyhän se. Se aika on kuitenkin jo muutaman viikon päästä. Vähän hätäsemmin. MUTTA! Kuinkas se aika nyt sitten löytyi kun niitä ei ollut ja mitenkäs se sairaala on nyt yks kaks yllättäin auki heinäkuussa kun minuuttia aikaisemmin sairaala oli kiinni!?!?!? Pistää moinen vihaksi vaikka hoitaja varmastikin toimii vain saamiensa ohjeistustensa mukaan.

No, jotta vitutuskäyräni olisi oikein huipussaan, niin Suomen Tulli ja Posti keksi että tilaukseni on lähetetty EU:n ulkopuolelta ja vaatii tulleja ja veroja maksettavaksi. No, tiedän että tilaukseni on kylläkin lähetetty EU-alueelta joten veroja ei voi periä. Vaan eipä se ole eka kerta kun näistä kuulee, että yritetään periä suotta veroja ja tullimaksuja joita asiakkaiden ei oikeasti kuuluisi maksaa. Mutta tietysti tilanteet ovat aina tapauskohtaisia ja säädökset muuttuvat, joten ne kannattaa tarkistaa mikä omalla kohdalla onkaan tilanne. Ja juuri vasta tarkistin, että minun ei kuulu maksaa tälläkään kertaa ylimääräisiä maksuja vaan kaikki on kunnossa.

Ärsyttää vain tehdä selvitystä pienen tilauksen takia, etenkin kun viime aikoina on saanut lukea tuon tuostakin miten yksi jos toinen viranomaistaho tekee vääriä päätöksiä ja joista pitää valittamalla valittaa. Harmillista, että nämä eivät todellakaan nykyään ole yksittäistapauksia.

Ei tuo ole ainoa jättiprojekti. Kasvimaa pitäisi kääntää, nyt on pakkasyöt TOIVOTTAVASTI jo ohi, niin voisi laittaa vaikka vähän kasviksia kasvamaan. Vaan hommaa piisaa siinäkin. Pitäisi "vähän" kääntää maata. Varmasti saisi naapurin auttamaan traktorin kanssa, mutta se voi olla aika jöötti vempele minun pikkuiseen tarpeeseen. Tai siis... kyllähän sekin projekti voi lähteä lapasesta.

Miehelle puhuin jo talvella että maakellari olisi kova sana niin saisi säilöttyä kivasti talvea varten kesän makuja. Nyt eilen sitten otin asiaa uudelleen puheeksi. Ei siinä, pihan perällä olisi oikein sopiva kumparekin siihen tarkoitukseen, ei kun vain kaivamaan - siihen kyllä mieluummin avuksi kaivinkone. 

Vaan puusavotta on vielä pahasti kesken. 

Silti tuli enemmän kuin tarpeeseen eilen poiketa jääkärietappitalon muistomerkin paljastukseen. Koska kyseessä oli juhla, niin mietin kovin vaatevalintojani. Ja siksikin että lähdimme juhlaan Miehen kanssa kaksistaan. Treffeille. Katselin mekkojani. Mutta sää oli aamusta sellainen, että ei mekkoa. Sen verran pilviä taivaalla ja lupailtu sadekuuroja ja koska paikka oli järven törmällä, jossa aina tuulee ja kylmästi, niin päädyin housuihin ja juhlavampaan paitaan. Paikan päällä mietin muita vieraita. He tulivat lähinnä arkivaatteissa - eli tuulipuvuissa. Vain kourallinen oli laittanut edes suorat housut jalkaan. Kyseessä oli kuitenkin juhla ja omasta mielestäni lähtiessäni olin pukeutunut varsin arkisesti, mutta juhlassa huomasinkin olevani pukeutunut varsin juhlavasti. 

Hoksasin myös, että Mies ei ollut koskaan ennen nähnyt minun tälläytyvän ja meikkaavan. Mitäpä sitä täällä ittekseen meikkailemaan. Ei noita metsän eläimiä paljon kiinnosta miltä näytän. No, koska oli päivätilaisuus, niin tein vain hyvin kevyen päivämeikin. Puusavotan ja pihahommien takia olin ottanut sormuksen pois sormesta, ettei se suotta hierrä kun heiluttaa kirvestä tai viikatetta tms. Nyt juhlaa varten pistin sen takaisin. Ja tänään aamulla totesin, että nyt sitten saakin odotella hyvän tovin että saan sormuksen pois, sen verran sormi turposi eilen. Syystä jota en tiedä. Voi olla ihan vain että joku himputin kesän ötökkä (hyttynen, mäkärä tai joku muu ökkömönkijäinen) on siitä illalla tai yöllä purassut.

Juhlan jälkeen istuimme pihakeinussa ja pelasimme kännyköillä Miehen kanssa samaa peliä ja samalla vitsailimme toisillemme. Puoli tuntia istuttuamme totesimme, että ei tässä osaa olla tekemättä mitään. Mutta koska olimme vielä treffitunnelmissa, niin ei oikein kiinnostanut alkaa pihahommiakaan tekemään. Ja huili/vapaapäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Joten ei kun olut laatikko varastosta esille ja karaokea laulamaan. Minä joka en yleensä paljon laulele karaokea jaksoin hoilata Miehen kanssa duettona muutaman tunnin. Välillä hoilasin jopa itseksenikin. Teki oikein terää poiketa kaksistaan muuallakin kuin vain asioilla ja viettää luksusaikaa keskenään. Ilman että naapurin rouva tai häen hellunsa poikkeaa jauhamaan paskaa. Tai kukaan muukaan. 

Tänään sitten on otettu aika lunkisti kanssa. Olen kyllä miettinyt, että lähden tekemään pihahommia, mutta motivaatio ei ole riittänyt toteutukseen. Joten toinen huilipäivä tuli myös tarpeeseen. Huomiselle on luvattu vesisadetta, joten sen puoleen huomennakaan ei tarvitse paljon pihalla heilua. Mutta kyllähän tässä sisälläkin hommaa riittää. 

Kirjoitustahti on ollut verkkainen. No, koneella istuminenkin on ollut hyvin vähäistä. Jossakin vaiheessa tykästyin enemmän surffaamaan puhelimella netissä, joten koneelle istuminen on pakkopullaa. Vaan nyt ei ole aika riittänyt siihenkään.

Aamu alkaa verkkaisesti, hörppään kupin kahvia, virkkaan hetken vanhimman muksun mattoa, jonka teen vanhoista lakanoista ja pieneksi jääneistä vaatteista, kun muksu muuttaa omaan kotiin ja opiskelemaan. Ensimmäinen poikanen lentämässä pesästä. Toisaalta haikeaa, toisaalta maailmalla reissatessa on osannut jo tähän valmistautua ja opetellut nauttimaan ihan omasta ylhäisestä yksinäisyydestäkin. Voipi se kuitenkin poru tulla, kun jossakin vaiheessa tajuaa, että lapset kohta yksi kerrallaan lähtevät maailmalle. Mutta en murehdi sitä nyt.

Kahvien aikana viimeistään "aamupalaveri" Miehen kanssa päivän ohjelmasta. Tiskaan vähän tiskejä vähemmälle. Työnjakoa on pakko tehdä, koska Miestä tarvitaan toisaalla ja täällä päässä pitää saada myös omalta osalta hommat tehtyä aikataulun mukaan. Kunhan yksi Miehen talkoopojekti päättyy nyt lauantaina, jota menemme juhlistamaan, niin sitten alkaa kaatumaan puuta omalla tontilla. Sen jälkeen on toinen talkooprojekti. Ja kaadetut puut jää todennäköisesti minun huoleksi. Olen saanut käsityksen, että täällä ei vissiin naisilla ole paljon tapana kirveen varressa heilua, mutta tietysti käsitykseni voi olla väärä. Kuitenkin se ei mitenkään harvinaista ole, että minut näkee pihalla kirveen kanssa tai tekemässä vaikka mitä, kyllä se kuitenkin näemmä ohiajavia kyläläisiä kiinnostaa kun kuulin asiasta kyläkaupallakin. :D Sentään puunkaatoon en vielä ole ryhtynyt. Enkä ryhdykään, koska minun hökellykselläni onnistuisin todennäköisesti kaataamaan puun joko sähkölinjojen, talon, jonkin ohiajavan auton tai itseni päälle. joten Mies saa hoitaa kaadot. 

Yksi pihamänty jo kaatui nurin ja sen siivoamiseen meni koko päivä, koko perheen voimin. Vanhimmalla lapsella kun on paha atopia ja kädet vasta toipumassa talvesta, niin hän ei pihatöihin voinut osallistua, eikä ne häntä kiinnostakaan, mutta hänelle auttamatta napsahtaa sitten köökkivuoro, kun me muut huhkimme pihalla. Jonkun on sekin hoidettava. Mies käyttää moottorisahaa, minä ja lapset revitään oksista pikkurisut ja pistetään isommat oksat palasiksi. Loput risut sitten silppurin kanssa hakkeeksi ja osa kompostiin ja osa vaan mettän reunaan...

Rankkaa hommaa ja oikein perinteistä vanhan ajan puusavottaa, mutta että minä olen nauttinut. Hiki virtaa, lihaksiin sattuu, nivelet kiukuttelee, nälkä kun yllättää niin ruokaa uppoaa kuin pieneen - tai isompaankin hevoseen ja pitkän päivän päätteeksi (helposti siinä pihahommissa menee 10-14 tuntia) saunan jälkeen ei tarvitse nukkumattia houkutella. Piha tuoksuu tervalle ja sadekuurot välillä yllättää, mutta jos vain on poutapäivä, niin ohjelma on tämä.

Täällä onkin ollut aina pari poutapäivää perätysten eli just saadaan pihasiivottua, jonka jälkeen on kaarnaa, oksasilppua ja heinää kantautunut sisään joka nurkkaan vaikka kuinka yrittää kopistella ja siivota vaatteista pois, niin sadepäivä on sen jälkeen tervetullut. Jo siksikin, että lihakset huutaa hoosiannaa, selkä keljuilee ja kyynärpäät ja ranteet ja polvitaipeet (uusi vaiva) ovat sanoneet sopimuksen irti ja haluavat lepopäivän. No, lepopäivä tarkoittaa tuvan siivousta, tiskivuori on yleensä melkoinen, kun suurin osa astioista on käytettynä ja pyykkivuori samaten. sitä se tuppaa aina olemaan, kun äiti on poissa kodinhoitokuviosta, niin hommat helposti kasaantuu. Ei aina, mutta usein näin. 

Muksut opetteli käyttämään kirvestä, nuorimmainen (13-v) sai kokeilla moottorisahaakin, mutta ei tykännyt siitä. Eikä viikatteesta. :D Mutta viikatettakin olen opetellut käyttämään. Tosin huomaa kyllä miten kaupunkilainen olen, koska en ollut ollenkaan varma onko moinen työkalu viikate, kun miellän viikatteen olevan pitemmällä varrella. No, oli se viikate... sellainen kaupunkikäyttöön tarkoitettu. Se selvisi eilen illalla, kun kysyin siitä Mieheltä että mikä lie se mahtaa olla, mutta se on aika heikossa terässä, että jos sen saisi teroitettua. Kuulin sitten että ei sitä ole tarkoitettu ihan niiiiiiin rajuun hommaan mitä minä tein. Minun tulevan kasvimaan vesakoiden karsimiseen. Se oli tarkoitettu heinille. :D Ajattelin vain, että mikä lie työkalu onkaan, niin se saa nyt sen asian ajaa, kun mies oli kysellyt raivaussahaa lainaan. No, raivaussahaa ei enää tarvita. Että kaipa tuo sitten onkin oikein hyvässä terässä, koska kyllä sillä peukalonvahvuisetkin vesakot meni nurin.

Puusavotassa olen kiitellyt sitä, että olen käynyt salilla. Siitä on oikeasti ollut tälläiselle kaupunkilaiselle hyötyä, koska muuten olisin aivan varmasti rikkonut jo ennestään rikkinäisen ruotoni entistä pahemmaksi.Monien treenien myötä huomaan samoilla liikkeillä tekeväni puusavottaa, luonnon omilla painoilla. Joten välillä paino on kevyempi, välillä raskaampi. 

Saunan lämmityksessä minulla on vielä opeteltavaa. Matalapaineella olen parhaimmillani taistellut saunan kanssa 2½ tuntia, että saan sen syttymään. Tuo kiuas ei ole se helpoin ja yhteistyökykyisin minun kanssani. Ja aina jossakin vaiheessa lämmitystä, yleensä sitten kun olen saanut ne kunnon tulet ja sauna on kylpyvalmis onnistun huitasemaan vasemmalla etusormella tulipesän luukkuun. Joka julmetun kerta. Mieskin jo kyseli, että enkö nyt voi uskoa häntä, että se on oikeasti kuuma jos siellä tulet on. Vastasin vain, että aina se on kuitenkin kokeiltava. Mutta nyt olen jo sentään oppinut että puuhella on lämmin, jos tulet on uunissa. :D Talvella kun kerrna jos toisenkin poltin siinä käteni. 

Nukkumaan mennessä olen monesti hymyillyt ja miettinyt, että jos minulle joku olisi sanonut vain vuosi sitten että tulen asumaan keskellä ei mitään ja tekemään käytännössä kaiken itse, niin olisin revennyt huolella. Ja vielä kertonut että tulen nauttimaan siitä - kunhan ne juorukellot pysyvät poissa. Ja ovat kyllä pysyneet. Onneksi.

Tänään oli sitten kauppapäivä. Aamulla heräsin ennen kellon soittoa yskänpuuskaan - kaipaa siis makuuhuone taas imurointia. Ellei sille asialle lähipäivinä tee jotain, niin tiedän saavani astmakohtauksen viikossa. Joten vaikka on poutapäivä tänään, niin pitää tuo makkari saada siivottua. Kauppareissun aikana olikin muksut omasta aloitteesta siivonneet muun tuvan. Olivat ekan kerran kuulema herätessään nähneet mihin kuntoon eilisen urakan jäljiltä oli jäänyt tupa, kun minä en ehtinyt rikkaa ristiin laittamaan. Yleensä sentään aamuisin tiskaan osan astioista. Nyt en ehtinyt aamusta tekemään sitäkään, koska Miehellä oli tiukka aikataulu. Joten lapset kertoivat olleensa järkyttyneitä. minä olin esittänyt toiveen, että josko jääkaappi olisi siivottu, kun tulen. Tosin tuo koiramme oli keksinyt vähän auttaa kaaoksessa ja oli tyhjentänyt palaveine roskiksen pitkin keittiötä ja syönyt lapsille tarkoitetun makaronilaatikon. Ja kun koira ei kestä viljoja, niin saapi sitten huomenna olla ulkoruokinnassa suosiolla. Mutta oli ilo tulla kyllä kaupoilta kotiin, kun tupa olikin siisti. :)

Kaupoilta tullessamme, mietin, että automme joka on kuitenkin rekisteröity 7 hengelle on meille liian pieni. Kun vain vähän poikkeamme jotakin juttua hoitamaan, niin on turha toivo, että autoon mahtuisi muita kuin minä ja Mies. Tänään oli kyydissä taas 2 viikon ruuat, ulko-ovi, 250 litraa multaa, rakennustarvikkeita ja työkaluja ja onneksi mies unohti ottaa kaasupullon mukaan! Se ei olisi kyytiin enää mahtunut, kun minun kesäkukat ja taimetkin piti vielä jättää kauppaan.

Motonetissä vanhempi herrasmies ilmeisesti päätteli, että olen apua vailla kun olin liimahyllyllä. Tarjoutui auttamaan liiman valinnassa, mutta avuliaisuus loppui lyhyeen, kun ilmoitin etsiväni sikaflexiä, mutta ei nyt vain satu osumaan silmiin. Samaan aikaan laskin kulmarautoja, nappasin pari isoa purkkia ruuveja ja maaleja kärryyn. siis ihan normi juttuja nykyään - joskin vuosi sitten olisin sipsutellut korkokengissä ja hepeneissä hyllyjen välissä tylsistyneenä. No, hepeneissä nytkin, mutta sentään tennarit jalassa korkkarien tilalla. 

Vaan nyt taas pihahommat kutsuu. Pöllien pilkontaa ja istutuspuuhia. Hakemalla hakien löysin nokkosia ja ne alkavat olla siinä mitassa, että ne on syytä saada talteen ja kuivatua. Koivunlehtiä pistin jo pakkaseen tuoreena, niitä kuulema voi käyttää teenä ja yrtteinä liha- ja kalaruuissa ja salaatin joukossa. Uskaltauduin jo maistamaankin koivunlehtiteetä. Vaatii hieman maku totuttelua, mutta hyvää se silti oli. Netistä vain luin, että sitä ei saa juoda kuin 2-3 päivänä peräkkäin, joten en ole uskaltanut juoda sitä kuin kerran viikossa. Odotan, että apilat pääsevät kukkaan, niin kerään apilat talteen ja niistäkin saan kesän makuja talvella teesekoituksiin. Tosin tykkään kyllä puna-apilan mettä imeskellä selaisenaankin. :)

Paikalliset ovat kovin kuulema valitelleet kylmyyttä. Hassua. Minä joka olen niiin etelän ja kuuman ystävä, en ole kylmyyttä ehtinyt huomaamaan. Siksi minulle tuli yllätyksenä sekin, että ei vielä voi laittaa punajuuria ja perunoita ym kasvamaan maahan vaan tällä hetkellä istutukset on oltava ruukuissa vielä, jotka voi yksi siirtää hallalta suojaan. En minä ole ehtinyt hallaöitä huomaaman :D

Samoin suurin osa ystävistäni ovat narisseet sateista kesää. Kyllä siitä ihmiset täälläkin narisevat. kun kuulema joka päivä sataa jossakin vaiheessa. Ja minä taas mielessäni raavin päätäni ja ihmettelen että sataako. Minusta suurin osa päivistä on ollut poutapäiviä. Kyllä sadekuuroja toki on ollut. On ollut myös sadepäiviä, kun on satanut aamusta iltaan - ne sentään olen huomannut, mutta kyllä saa aika raju kuuro olla, että sen huomaan ja niitä nyt ei paljon ole ollut. Ehkä minä vain en tästä kaikesta nauttivana ehdin kiinnittämään huomiota pieniin kuuroihin tai sitten ne eivät vain osu meidän tontille ;)

Viime päivinä on ollut aivan mahtavat ilmat. Nimenomaan oikein houkutelleet pihatöihin ja puutalkoisiin. Ja sitähän tässä pirtissä riittää, jos mielii tuvan pitää lämpimänä ens talvenakin - ja mieluiten ilman sähköä. Puuta on kaadettu ja pihaa siivottu ja tämän päivän koko päivän kestänyt vesisade oli enemmän kuin tervetullut, koska kroppa alkaa jo kiittämään. Ja tämä on vasta alkusoittoa. Seuraavat viikot menee samaa rataa aina kun vain sää sallii. Juhannukseen mennessä on saatava puut kuivumaan. 

Itsellä on tällä viikolla ohjelmassa nokkosten keruuta. Niitä valitettavasti ei paljon tällä tontilla kasva, joten ennen kuin tuo Mies alkaa nurmikkoa leikkaamaan niin on syytä ottaa nuo aarteet talteen. Samalla ajattelin kokeilla ottaa voikukan lehtiä salaattiin. Niitäkään ei paljon kasva. Koivua sitten senkin edestä, joten ensi talvena on koivunlehtiteetä ja maustetta. Sopii kuulema kala- ja liharuokiin, joten kokeilen kyllä. Eri asia voiko sitten Mies syödä samaa ruokaa, koska on koivulle allerginen.

Eilen taas teimme pihahommia, oikeastaan silppusimme risuja hakkeeksi. sitä nyt voi käyttää kompostin kuivikkeena tai jos vaikka jotakin pensasta istuttaisi, niin aluskatteena. Herneet, tillit ja keräsalaatit odottaa istutusta, mutta kaatosateessa en lähde multaa kaivamaan.

Pihahommissa on myös hyvä purkaa stressiä ja pahaa mieltä. Mikä olisikaan terapeuttisempaa kuin puiden pilkkominen. Halko pöllille, ottaa kierroksia jostakin asiasta joka nyppii ja kuvittelee sen pöllille, kun mäsäyttää kirveellä. 

Pihahommat on myös hyvää luottamusharjoitusta. Siinä kun mies heitteli kalpeja kuurin suuntaan ja minä pinosin niitä, niin pitää opetella toista lukemaankin. Yleensä meillä ei mitään ongelmia ole sen suhteen ollut, mutta meinasin minä pariin otteeseen saada klapista. Kerran otsaani, kerran lonkkaani ja kerran olkapäähän. 

Otsasta totesin

"Vähän toiseen suuntaan, kiitos. Tai jos meinaat tähdätä päähän, niin katto, että kalahtaa joko todella kovaa tai sitten oot todelal kova juoksemaan"

Olkapäästä totesin

"No, eipä siinä hyvä häviä. Tästä kädestä on jo kyynärpää ja ranne paskana, joten menkööt tuo olkapääkin."

Lonkan ohi viuhahtanutta kalikkaa vain katsoin.

Lissä puita pilkkoessa mies tuumasi yhdestä rangan pätkästä

"Et kyllä uskalla pitää kalikkaa tuossa pölyllä 2cm:n päässä kirveestä"

Katsoin miestä ja iskin kalikan pöllille. "anna mennä"

Siinä hommia tehdessä sitten tuli auto pihaan. Minun ensimmäinen kommentti oli 

"voi helvetti!"

"Sanos muuta" tuumi mies. 

Koira nosti metelin. Eikä ollenkaan hyvällä. Kaikki selkäkarvat, niskasta häntään asti oli pystyssä, korvat luimussa ja kaikkea muuta kuin ystävällinen ääni kellossa. Sama reaktio aina kun naapurin rouva pyyhältää pihalle ja tulee paskaa jauhamaan. 

No, oli hällä tällä kertaa olevinaan asiaakin, mutta ensin tuli 10 minuutin show. Naapurin rouva kun ei paljon koiria tunne, niin ei sittne millään ymmärtänyt vaikka kuinka minä ja mies huusimme 

"ÄLÄ HELVETTI VIE MENE KOIRAN LÄHELLE!!!" 

Emmekä vain kerran vaan kymmeniä kertoja.

En voi ymmärtää miten tyhmiä ihmiset ovat. Itselle meinaan tulee mieleen, että jos koira on selvästi puolustamassa, haukkuu vihaisesti ja kovaa ja murisee päälle ja koiran omistajat sanovat, että pysy kaukana, niin en menisi lähelle vaikka olisi miten söpöstä koirasta kyse.

Meidänkin koira on varsin söpö ja hellyttävä, erittäin kiltti, mutta jostakin syystä ei vain voi sietää naapurin rouvaa. Lopulta saimme taottua naapurin rouvan päähän, että jos menee tuollaisessa tilanteessa koiran luo ja se puree, niin se on naapurin rouvan omalla vastuulla.

Naapurin rouvalla oli pari muuta kaveria mukana kanssa. Jäivät pihaan istumaan ja porisemaan. Niitä harvoja tapauksia, jolloin joku kyläläinen on juoruista piittaamatta tullut pialle ja tutustumaan minuun. No, naapurin rouvan ollessa niin päissään taas, että harkintakyky petti rouvalla tällä kertaa pahemman kerran. Edellisellä vierailulla kun käskin rouvan painua helvettiin kyläläisinene päivineen, niin onkin sitten muistanut pysyä poissa. Omapa on häpiänsä, että otti taas saman aiheen esiin. Nyt vain oli tullut yleisöä lisää vielä yhden auton verran. Mikä parasta, minulle siis oiva tilaisuus oikoa juoruja kun paikalla oli ne pahimmat juoruilijat. Ja vuoren varmaa, että kaikki puheet menevät myös juorujen alkulähteen korviin.

Yksi tarjosi pullosta huikkaa. kieltäydyin, niin johan minä likka olinkin sitten raskaana.

Naapurin rouva kysyi, että kuinka minulla ja miehellä menee.

"Kiitos kysymästä, oikein hyvin."

"Sie puhut paskaa. Miehes on joka viikko exänsä luona"

"Ja paskat ole! Miun mies ei kusekaan sinne päin. Ja tästä aiheesta jo viimeks sait miut suuttumaan"

Rouva oli hiljaa hetken 

"niin mutta Exä on tulossa..."

"Jos siun asia oli taas tuota samaa paskanjauhantaa, että miun pitää muuttaa pois, että exä pääsee tähän takas, ni sitä päivää saat oottaa aika kauan, voipi hyvin olla mahllista että hautaas saakka. Mie tulin tänne rakentaa elämääni Mieheni kanssa ja sen myös teen, sanot sie tai kuka tahansa tässä kylässä mitä tahansa. Paras nyt vaan tottua, ett mie oon täällä ja en oo lähössä mihinkään"

"niin mutta kun miehes on joka viikko siellä..."

"Ja vitut ole! Hyvä kuntonen mies on kyllä, mutta ei sekään nyt 2 naista jaksa hoitaa, sen verran oon selälläni ja jalat levälläni. Ja mie oon jo ennenkin sanonu, että mie en voi sietää siun kaltasia paskajauhajia, jotka huutelee kylillä ihmisistä joita ei tunne ja asioita joista ei tiedä."

Rouva: "missä on puutarhapöytä!? Tässä on aina ollut puutarhapöytä"

Minä: "No, nyt ei ole."

"niin mutta se on aina ollut tässä"

"Ja tänä vuonna se ei ole siinä. Piste. Tänä vuonna asiat on toisin. Hyväksy se"

Ja niin naapurin rouva otti ja lähti kotiinsa, kun muut jäivät istumaan ja tutustumaan. Ja huomasinpa että episodista huolimatta, ei minua ihan mahdottomana akkana pidettykään. Itseasiassa erään vanhemman herrasmiehen, joka on syntyjään tältä pikku kylältä sain episodilla avautumaan. Hän on kokenut samat juorut. Valitettavasti sen takia kariutui 27 vuotta kestänyt avioliitto, kun vaimo ei uskonut miestään. Ja tuumi vaan lähtiessään että hänen on helppo ymmärtää miten Mies on rakastunut minunlaiseen suorapuheiseen ja vahvaan naiseen, maailman kansalaiseen joka osaa nauttia elämästä.

Yksi vieraista kyseli Mieheltä: "Etkö aio puuttua tuohon ollenkaan?" Mies ihmetteli "Miksi puuttuuisin? Omaansa vaan puolustaa."

Ja vieraiden lähdettyä mies vielä ilmoitti, että nyt ajtetaan auto talliin. yleensä hän ajaa itse, paitsi jos on ottanut yhdenkin oluen. Tällä kertaa rattiin pistettiin minut. Olen minä pari kertaa auton käynnistänyt, mutta autoa en ole ajanut koskaan. Joten hieman ihmettelin kun minusta se oli niin luontevaa istua kuskin penkille. Ja ei se vaikealta tuntunut. Itseasiassa se oli niin kivaa, että nyt minun vain on pakko ajaa kortti :D