Olen pitemmän aikaa seurannut sivustoa Hidasta Elämää. Yleensähän en juuri ole linkitellyt kovinkaan paljon mitään tänne, mutta tuo sivusto on sellainen josta monesti saan paljonkin ajattelemisen aihetta. Ja ihan heti ei sitten välttämättä tule mieleen, kun ajattelen omaa elämääni, että olisin kovastikin nimenomaan HIDASTANUT sitä. :D Voi jopa vaikuttaa siltä, että elämässäni on hidastaminen hyvin kaukana.

Mitä sitten tuo hidastaminen tarkoittaa? Joskus aikanaan kun asiasta alettiin puhumaan enemmän - oliskohan ollut jotakin 2007 tai niillä main (?) - niin käsitin asian aivan toisin. Ainakin selkäni oli silloin akuutissa vaiheessa ja kipulääkitysten voimin yritin rämpiä eteenpäin. Mitä sitten vaikka lääkkeet oli vahvoja ja pää oli pökkyrässä niistä, tai kun silloinen anoppikokelas sai samoja lääkkeitä lonkkaansa niin katseli kuinka kaappikellosta ilmestyy lohikäärmeitä jotka häviävät savuna ilmaan...

Joka tapauksessa, tuolloin käsitin asian "hieman" kirjaimellisesti. Nimenomaan hidastamisena ja minun vauhti ei juuri päätä huimannut, kun 80-v. mummelit ja papparaiset meni rollaattorin kanssa minusta ohi kaupungilla.

Mielsin ajatuksen sellaiseksi että välillä vähän tehdään ruokaa, nypitään metsätä vähän sieniä, marjoja ja nokkosta, vähän neulotaan, ollaan ja möllötetään, ei oo oikeestaan mitään ylimäärästä... ihanteellisimmassa tapauksessa ollaan maaseudulla, istutaan kiikustuolissa sillä välin kun porkkanat kasvaa pellossa ja kanat nokkii jyviä kivasti pihalla.

No, nykyään ajatusprosessi on jo edistynyt siihen pisteeseen, että olen ymmärtänyt että omalla kohdallani elämän hidastaminen ei suinkaan ole kaikesta elämää helpottavasta luopumista, sehän on elämän yksinkertaistamista. Eli täysin eri asia. :)

Minulle elämän hidastaminen on sitä, että elän elämääni omalla tavallani, teen asiat omalla tavallani ja omassa tahdissani. Minun ei ole pakko juosta kieli vyön alla paikasta toiseen ja raataa niskalimassa ääneni kustannuksella vain siksi että joku sanoo niin. Minä teen työtä sitä mukaan kuin nautin siitä. Ja vaikka nyt kuulostaakin hullulta niin minä vietän siestan. Myös Suomessa. 

Aivan äskettäin siellä oli erittäin hyvä kirjoitus siitä mitä onnelliset ihmiset tekevät toisin. Olihan sitä jo jaettu jokunen kerta Facebookissakin. :D Ja yllättäin suuri osa ihmisistä oli kyllä oivaltanut tuon kirjoituksen pointin, mutta pitäähän se nyt joukkoon yksi ilon pilaaja mahtua.

Tai no ilonpilaaja ja ilonpilaaja... pointti kommentoijalla kuitenkin oli se, että artikkelin henkilö vaikuttaa itsekkäältä. No kyllä! Varmasti vaikuttaakin. Mutta niinhän se pitää ollakin. Jokainen tekee ihan itse oman onnensa. Se ei ole riippuvainen kenenkään toisen tekemisistä. Vaikka olisi kuinka upea puoliso tahansa, joka tekee kaiken uuri oikein ja arvostaa ja rakastaa ja kaikki on vaan hyvin, niin kaikki on vain hyvin päälepäin, mutta ei tunnu siltä, jos itse et ole onnellinen.

Minulla oli kuitenkin ilo huomata, että vaikka välillä ketuttaakin ja marisenkin, niin loppujen lopuksi olen kuitenkin vain aika onnellinen. Ja nuo kaikki kohdathan toteutuvat joka päivä elämässäni.